keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Minä, Tänään

Hmmm... mistä aloittaisin... ehkä tästä:

Enpä olisi pienessä mielessäni ikinä uskonut, millaiseen pyöritykseen elämä mut heittää, kun tämän vuoden aloitin. Kroppaprojetin myötä sen tiesin, että elämäntapamuutos on tulossa fyysisesti, pysyvästi, mutta että siinä samalla mun pää kokee muutoksen myös. Tietyllä lailla voisin sanoa, että oon kokenut muutaman "ahaa" elämyksen kuluneena vuotena. On vaikea saada tätä aivomöykkyä purettua tähän nyt, niin paljon olisi kerrottavaa.

Tähän väliin voin vaikkapa sanoa sen, että oon tajunnut, että kaikki ihmiset ei oo mua varten. Enkä näin ollen minä ole kaikkia ihmisiä varten. En tarvitse elämääni ihmisiä, joitten tekoja joudun miettimään tai jotka aika ajoin välttelee mua ihan silminnähdenkin, kunnes taas tarvitsevat kuuntelevaa korvaani ja palaavat elämääni. En jaksa sellaista soutaahuopaa suhdetta. Oikeiden ystävien kanssa voi olla pitkiäkin aikoja ettei nähdä, that´s fine, en tarkoita nyt sitä tässä. Tarkoitan sellaista yksipuolista "ystävyyssuhdetta" jossa toinen vaan kokoajan ottaa, mutta kun pitäis antaa, niin sitten häivytään.

Seuraavaksi taidan todeta sen, että kun kirjoitan blogia, tiedostan kirjoittavani todella henkilökohtaisia asioita julkisesti luettavaksi. Jos sua se ärsyttää, lopeta lukeminen, so simple!? Jos mun elämän ilot, surut tai raskaammatkin hetket tuntuu sun mielestä jotenkin vastenmielisiltä lukea, älä lue! OK? Luulisin, etten oo ainut, joka kokee elämässään välillä vastoinkäymisiä tai niitä iloisia hetkiä, en kai? Miksi sitten niistä ei voisi kirjoittaa? Toivon, että joku voisi saada jopa vertaistukea kirjoituksistani jollain tasolla ja samaistua ettei oo ainut joka tuntee tai kokee jonkin asian näin. SiksiKIN kirjoitan. Suurin syy kirjoittamiseeni tietenkin on se, että puran ajatukseni auki, se helpottaa ja auttaa mua itseäni pääsemään elämässä eteenpäin.

Näitten ahaa-elämysten kautta mun ajatukset omaa itseäni kohtaan on muuttunut aika paljon. Yks asia on se, että en enää ajattele samoin omasta painostani, kuin esim vielä kesän alussa. Nyt oon heittänyt puntarin helvettiin, enkä seuraa enää kiloja. Seuraan omaa hyvinvointiani ihan muulla lailla. Käyn salilla neljä-viiskertaa viikossa. Se tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Lihakset kasvaa, kroppa kiinteytyy, puntarin lukemalla ei oo mitään väliä.  Ja jos tulee aika, ettei sali enää kiinnosta, sitten tehdään jotain muuta. Nyt oon kuitenki löytänyt liikunnallisen intohimoni sieltä.
Toinen asia, mikä on muuttunut, on se, etten oo enää ovimattona kenellekkään. Muhun ei tartte enää kenenkään pyyhkiä jalkojaan. Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja näin edespäin. Tuota asiaa ei varmaan tartte sen enempää jauhaakkaan.

Suurin asia taitaa kuitenkin olla se, että kun oon tajunnut asioita, niitten epäkohtia, niitä mitkä kuormittaa ja niitä mistä saan hyvää oloa, mun mieleni on keventynyt huomattavasti. Luulen meneväni oikeaan suuntaan oman hyvinvointini kannalta. Anteeksi niille, jotka on pahoittanut mielensä, kun oon pitänyt omaa puoltani. Anteeksi niille, jotka on hämmentynyt sanomisistani, oon opetellut sanomaan asiat vieläkin suorempaan kuin ennen. En halua ketään loukata enkä puhu paskaa, puhun vain tunteeni auki. Niille, jotka on osoittanut mulle teoillaan, etten merkitse mitään, anteeksi, että teen saman teille. En halua olla ilkeä, mutta en halua myöskään, että mulle ollaan ilkeitä. Ja lopuksi pyydän anteeksi niiltä, jotka laukovat päin naamaa mulle vähän ehkä typeriäkin "totuuksia", lupaan tehdä saman teille. Opettelen elämää, opettelen elämään, opettelen pitämään puoliani ja pidän mun rakkaitten puolta vielä enemmän, kuin itseni. Mutta ennen kuin voin pitää huolta tärkeimmistäni, mun pitää itse voida hyvin. Joten anteeksi, että muutun, mutta muutos on välttämätön.



Kaikella Rakkaudella jokaista kohtaan, joka mun elämässä on, on ollut tai tulee olemaan



Satu




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Elämä




Elämässä tulee vastaan myrskyjä ja synkkiä hetkiä.
Ne ovat väistämättömiä sen vuoksi,
että osaa taas nähdä valon
ja nousevan auringon.
Mustimmankin pilven takana paistaa aurinko,
rankimmankin sadekuuron jälkeen
pilvet väistyy ja valo lisääntyy.
Luota siis uuteen päivään
ja anna elämän kantaa.
Itsestäsi löydät sen voiman,
joka auringonsäteen lailla
läpäisee tumman kuoren
ja sulattaa jään.
Sinä olet valo!



Satu





tiistai 13. kesäkuuta 2017

Apinoita

Mustat kirjaimet hyppivät kilpaa valkoisella ruudulla. En saa niitä järjestykseen. Ajatukset harhailevat, sana siellä, toinen täällä. Miten saisin taas kahlittua nämä ilkikuriset mieleni möykyt, riiviömäiset apinat paikoilleen ja laitettua ne jotenkin nättiin riviin?

Päänisisäinen sekamelska johtuu useimmiten asioista, joihin en itse pysty vaikuttaa. Mun mieleni menee sekaisin koetusta vääryydestä, koski se sitten itseäni, perhettäni tai jotain läheistäni. Ymmärrykseni ei riitä ihan kaikkialle eikä sen tartte riittääkkään. Nytkin tuntuu siltä, että en saa kirjoitettua asioita niin, kuin haluaisin ne julki tuoda. Tekisi mieli oksentaa ajatuksentulva tähän näytölle ja jättää se siihen, mutta sen sotkun siivoamiseen menis ihan liian kauan aikaa ja sitä en jaksa.

Ehkä mä tyydyn vain toteamaan, että onneksi jälleen kerran, ympäriltä löytyy samanhenkistä porukkaa, joiden kanssa voi märehtiä ne riiviöapinat päänupista pienemmiksi. Onneksi on perhe, jolta saa tukea ja turvaa joka tilanteessa. Onneksi on ihmisiä, jotka ei hätkähdä mun omituisuuksia ja onneksi on ihmisiä jotka on yhtä omituisia kun mä. :D Onneksi en enää jaksa luoda ajatustakaan ihmisille, jotka vaan kuormittaa ja lisää mun pahaa oloa ja onneksi oon saanut elämääni takaisin tärkeitä tyyppejä! <3

Sekavaa tekstiä, ei päätä ei häntää. Mutta tiedän, että siellä on muutama, joka osaa ottaa tästä kopin. Kiitos Teille! Lupaan olla korvana, äänenä, silminä ja olkapäänä silloin, kun tarvitsette. Sitä saa mitä tilaa! :)



Satu






perjantai 19. toukokuuta 2017

Muutoksen toinen vaihe

Reilu kaks viikkoa on kulunut kroppakisan loppumisesta. Oon ottanut vähän rennommin syömisten suhteen, vaikkakin arkipäivinä noudattanut suunnilleen ruokavaliota edelleen, mutta esimerkiksi äitienpäiväviikonloppu oli kokonaisuudessaan herkkujen täyttämä. Ja tämä oli ihan tietoinen päätös. Liikunnan suhteen vähän löysennin sen ensimmäisen viikon kisojen jälkeen, mutta nyt mennään taas täysillä eteenpäin oman autotallikuntosalin laitteilla ja samojen kasin lenkkien avulla.

Tavoitteita oon miettinyt ja niin kuin aiemmin jo kisan loputtua sanoin, muutama kilo vielä on tiputettavana. Ne päätin tiristää pois NYT! Oon tässä tämän viikon aikana aloitellut siis pikkuhiljaa kakkosvaihetta täs vartalonmuokkaukses ja nyt mennäänki jo täyttä häkää eteenpäin. Aikarajaa en oo itselleni asettanut, katotaan miten homma lähtee etenemään. Mutta tietynlainen rajapyykki on mun takaraivossa Kimin tulevat rippijuhlat heinäkuun puolessavälissä. Olis tosi kiva olla siihen mennessä sellaisessa kunnossa, mistä haaveilen. :)

Mun liikunta painottuu nyt siis edelleen niihin pitkiin lenkkeihin, joita teen melkein jokainen viikonpäivä, vähintään kuus kertaa viikos. Mä nautin lenkkeilystä, se on mun intohimo. Lisäksi punttaan painoilla tosiaankin meidän autotallissa sen, mitä siellä pystyy. Öpaut neljä kertaa viikossa, tai viis, katoan tuonne meidän "salille".  Yläkroppapainotteista mun ähertäminen nyt on, koska tavoitteena muutenkin on saada käsivarsiin ja selkään muotoja lisää. Jalkalihaksia en halua enää kasvattaa tästä suuremmiksi ja niiden treenaaminen onkin sellaista ylläpitävää treeniä.  Niin ja mainittakoon tietenkin se leuanveto, jossa tavoitteena on aina yks lisää. :D Kolme menee jo peräkkäin epäpuhtaasti toki. Mulle riittää se, että saan leuan tangon yläpuolelle vaikka sitte jaloilla sätkien. Se on mulle hyväksyttävä leuka. :D

Kauhunsekaisin tuntein odotan jo kolmatta ja viimeistä vaihetta tään painonpudotuksen suhteen. Kroppahan ei ikinä oo valmis ja sen suhteen tulee projekteja riittämään tämän kakkosvaiheenkin jälkeen, mutta painonpudotus tietenki loppuu. Kolmosvaihe on vaikein mulle ainakin. Kun pitäis saada se paino pysymään sitte saavutetuissa tuloksissa. Täytyy miettiä siihenkin joku taktiikka. :D

Mutta näillä mennään nyt eteenpäin. Kertoilen kuulumisia miten homma etenee.


Aurinkoa ja lämpöä!



Satu



keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Muutoksen nurja puoli

Mun on pakko kirjoittaa myös tästä aiheesta. Todennäköisesti jokainen, joka on päättänyt karistaa kiloja pois, tai muuten vaan on päättänyt aloittaa terveellisemmän elämän, on törmännyt asian negatiiviseen puoleen. Muiden ihmisten ilkeämieliseenkin kommentointiin.

Jos mietin nyt vain tätä tämän vuoden projektia, on tähän neljään kuukauteen mahtunut jos jonkinmoista kommenttia. Paljon on heitä, joita tää on aidosti kiinnostanut ja mielelläni puhunkin tästä aiheesta, oikeista ruokailutavoista ja liikunnasta, jos jotakin se vaan kiinnostaa. Positiivinen kommentointi ja kysely on tosi jees! Oon varmaan omalla innostuneisuudellani saanut jotkut vähä hermostumaankin, anteeksi siitä jos näin on käynyt. Mutta mä oon sellainen, että kun innostun jostakin asiasta ja vielä kun näen miten positiivisia tuloksia alkaa syntymään, jauhan ehkä vähän liikaakin sitten kaikesta siihen liittyvästä. :D Mus on ehkä pikkuusen semmosta ituhippiä tai viherpiipertäjää, joka yrittää kokoajan enemmän nostaa päätään... help. :D Tämä ala kiinnostaa mua ihan suunnattomasti ja iso haave oliskin päästä joskus tekemään töitä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Mitä se sitten olisi, en tiedä. Opiskella pitäis, eikä siihen ihan nyt just ehkä oo mahdollisuuksia... Saa nähdä! :)

Mutta sitten on niitäkin ihmisiä aika paljon myös, joiden kommentoinnin oon jollain tapaa kokenut negatiivisena tai muuten jotenkin hankalana itseäni kohtaan. Sehän on ihan fakta, että kun yrittää laihduttaa ja meet kylään, niin kahvipöydässä ei meinata ymmärtää, että ei syö mitään hyvää tai oikeastaan ei ota mitään muuta, kun kahvia. Melko monessa paikassa emäntä on kysynyt, että etkö nyt mun seuraksi kasta jotain. No, kun en. Jos mä jokaisen seurassa ottaisin pullan, niitä kertyis kyllä ihan liikaa... toivon, että mun seura on hyvää muutenkin, kun vaan silloin kun syön sitä pullaa. Paljon on matkan varrella joutunut selittelemään omia valintoja, jopa niitä valintoja mitä tein ruokavalion puitteissa. Esimerkiksi tankkauspäiväni syömisiä ja juomisia arvosteltiin, että ne ei kuulu tähän suunnitelmaan... PT teki selväksi, että tankkauspäivänä saa nauttia elämästä ja syödä ihan mitä mieli tekee, niin ei voi olla sellaista ruokaa tai juomaa joka ei tähän ohjeeseen sitten sisältyisi. Oon myös törmännyt ilkeämieliseen kommentointiin, sellaiseen tilanteeseen josta häkellyin ihan täysin. Miten ihmiset voi olla niin ilkeitä... :( Seläntakana on puhuttu monenlaista, mutta mä nyt jätän ne omaan arvoonsa. Ainahan niitä puheita on.

Mun läheiset on kuitenkin täs ympärillä tukenut täysillä, enkä oo joutunut heille selittelemään valintojani. Onneksi. Muuten mun pää ei olisi kestänyt!

Haluankin toivottaa tsemppiä kovasti jokaiselle, joka kamppailee näiden ongelmien kanssa! Luota itseesi ja omiin valintoihisi, antaa muitten puhua mitä lystää! Ovat ehkä sitten vaan kateellisia tai jotain, mitä lie?!

Aurinkoa!



Satu




tiistai 2. toukokuuta 2017

Muutos

Kroppaprojektin kisaosuus on ohi. Omalta osaltani projekti vielä jatkuu kyllä, mutta jos nyt pieni ajatus tähän kuluneeseen neljään kuukauteen luotaisiin. Tammikuun alussa, kun starttasin auton nokan kohti PT-Jonin toimistoa, jännitti. Kaikki tässä uudessa alussa jännitti. Millaisia ihmisiä muut kisaajat olisivat, millainen PT, millainen ruokavalio, millainen treeniohjelma... ja miten mä itse pärjäisin muitten mukana. Ekan tapaamisen jälkeen fiilis oli tosi korkealla ja tuli tunne, että oon ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mä olin ehtinyt odottaa jotain projektia itselleni muutaman kuukauden jo ennen kuin edes tiesin, että tälläistä ollaan järkkäämässä.

Treenit lähti sujumaan heti alusta alkaen hyvin. Ruokavalio koostettiin ihan normaaleista ruuista, eikä tarvinnut väkisin syödä viittä purkkia rahkaa päivässä, onneksi! Sen verran omaa kroppaani tunnen, että parin totutteluviikon jälkeen jätin toiselta aterialta hiilarit kokonaan pois, ja se osoittautuikin erittäin hyväksi päätökseksi. Lisäksi tein pieniä muutoksia muutenkin. Paino tippui tasaisesti koko neljän kuukauden ajan. Toki väliin mahtui plussaviikko jos toinenkin, mutta sehän kuuluu asiaan. Tankkauspäiviä pidin kaksi ja ihme kyllä, näiden tankkausten jälkeen paino tipahti seuraavan viikon aikana molemmilla kerroilla ihan roimasti alaspäin. Näistä oli siis mun aineenvaihdunnalle paljon hyötyä!

Ekat kaks kuukautta treenasin kolmesti viikossa salilla ja aerobisia treenejä tuli sitten aika paljon tähän päälle. Loppua kohti käänsin treenaustahdin toisinpäin ja viimeisenä kuukautena kävinkin viidesti viikossa salilla ja päälle ainoastaan enää pitkät kävelylenkit välttäen liian kovaa aerobista liikuntaa. Vaihtelu teki mulle hyvää! Yksjakoisella aluksi treenatessa alkoi kroppa mennä aika tukkoon kahden kuukauden jälkeen joten sen vaihtaminen kaksijakoiseen auttoi asiaan. Viimeiseksi kuukaudeksi jaoin ohjelman vielä neljään osaan, että pääsin useammin salille.

Sitten niitä tuloksiakin vois ehkä kertoa vähän... :)
Painoa mulla tippui 18,2kg
Vyötärönympäryksestä lähti 21 senttiä
Rasvaprosentti tipahti 11%
Lihasprosentti kasvoi 4,2%

Tuloksiin ei voi olla kuin tyytyväinen. Annoin kyllä ihan kaikkeni tämän projektin suhteen, eikä missään kohtaa jäänyt jossittelun varaa. Enempään en olisi pystynytkään, tai mun kroppa ei olisi pystynyt. Tämän enempää en olisi voinut treenata ja puhtaammin en olisi voinut syödä. :)


Siinä näkyy miten oon muuttunut. Ja niin kuin alussa sanoinkin, projekti jatkuu ja muutama kilo olis vielä pudotettavana. Nyt vaan ei tarvi enää stressata jos paino junnaa tai ei tipu sitä vauhtia, mitä ajattelisin. Kisa on onnellisesti ohi, tiukka se oli, eikä missään vaiheessa mulle ainakaan ollut selvää kuka tämän tulee voittamaan. Pienellä piste-erolla vein ensimmäisen sijan kuitenkin. :)

Suurin kiitos kuuluu tästä mun omalle perheelleni ja ennen kaikkea lasten isämiehelle mittaamattoman isosta tuesta! <3 Kiitos kuuluu myös äitille, joka päästi mua salille kesken päivän ja Piialle, joka on jaksanut kuunnella mun vaahtoamista joka ikisestä asiasta tään neljän kuukauden aikana. :D Kiitos myös PT-Jonille, kun ylipäätään järjestit tämän jutun ja Kiitos meidän mahtavalle kisaporukalle. Jokainen nainen meistä on rautaa! <3 Pidetäänhän yhteyttä! <3



Satu




lauantai 25. maaliskuuta 2017

Mitä kuuluu

Paljon säpinää, tapahtumia, menoja sinne ja tänne ynnämuuta mahtuu näin ison perheen kuulumisiin, jos joku esittää otsikossa olevan kysymyksen mulle. Jospa päivitänkin tänne, mitä meille kuuluu. :)

Aloitetaan nyt vaikka päällimmäisenä mielessä olevasta asiasta. Kimi on ilmeisesti perinyt kirjoituslahjan isomummaltaan, hän nimittäin tuli toiseksi koulujen kirjoituskilpailussa ja kääri sievoisen summan massia siitä. Hienoa. :D Lisäksi, kun 15-vuotta tuli viimeviikolla täyteen, on kovasti toiveissa, että mopokortti olisi ensviikolla taskussa. Kirjallinen koe meni jo läpi puhtaasti nollavirheillä! Ajotunteja vähän vielä alkuviikosta käytävänä on ja toivotaan, että ehkä keskiviikkona olisi mopon käsittelykoe ja sen myötä kortti taskussa.

Konsta kävi maanantaina tärykalvon paikkausleikkauksessa ja se meni hyvin. Näillä näkymin korva saatiin paikattua, eikä isompaa leikkausta tarvita, mutta keskiviikkona kontrollikäynnillä se nyt sitten nähdään, onko kaikki ok. Leikkauksesta on toivuttu hyvin, parin viikon liikuntakielto toki on päällä nyt.

Carolinan ja Casmirin yhteissyntärijuhlia suunnitellaan kovasti pääsiäisen aikoihin vietettäväksi. Kakkujen täytetoiveita ja ulkonäköä ollaan jo puitu ja Cassulla onkin aika selvät sävelet. Cartsan pitää vielä päättää mitä haluaa. Carolina täyttääkin pyöreät kymmenen vuotta ja kymppimatka on varattu syyskuuksi. Me lähdetään bulgariaan. :D Cassu puolestaan täyttää neljä, ja näin ollen hänet saisi ilmoittaa seurakunnan päiväkerhoon ens syksyksi. Hui! :D

Camillalla oli elämänsä ensimmäinen koe-esiintyminen, kun hän haki koulunsa ensvuoden musikaaliin. Tyttö on itse tyytyväinen suoritukseensa ja nyt sitten vaan odotellaan, irtoaisko joku rooli, peukut pystys siis! Camilla on saanut varsinkin tässä kuussa tehdä paljon töitä tanssikoulu Wimmalla, sijaisuuksia ja omia tunteja on saatu mahtumaan viikkoaikatauluun, joka on muutenkin melko tiukka. Ei montaa vapaatuntia mahdu tytön arkipäiviin, mutta kunhan koulu sujuu hyvin, niin voi hyvillä mielillä sitten harrastaakkin ja tienata myös.

Pahnan pohjimmaisena onkin sitten Kastanja. Tuo Tantta-Pissaliisaksi ristimäni mininainen, jolla on tahtoa, asennetta ja pitkäjänteisyyttä niin, että sitä vois muillekkin ehkä jakaa. :D Melkoinen "pesusieni" siinä mielessä, että se imee itseensä kaikki vaikutteet, varsinkin ne, mitä ei tarttisi imeä. :D Jos mä komennan Casmiria jostakin asiasta, ihan varmasti Kastanja säestää mun vieressä sormi pystyssä paasaten samoin, kun mä. Musiikki on Katan lempijuttuja, niinkuin meidän perheessä on muillakin, mutta Katan kohdalla ehkä vielä hitusen enemmän, kuin muilla. Tyttö on nyt puolitoistavuotias ja osaa toivoa juutuupista biisiä. :D Vaatimus on usein joko Sia tai Haloo Helsinki. Se tanssii ja tapailee laulunsanoja jo.

On se jännä nähdä, mitä näistä mukeloista isoina oikein tuleekaan. Tällääsiä kuulumisia täältä tänään. Meille "vanhuksiille" nyt ei mitään ihmeellistä kuulu. Kaikki aika menee tään huushollin pyörittämiseen. Yritetään toki vähän saada itsekkin tässä sivussa jotain harrastettua ja soviteltua salipäivät ja lentopalloreenit johonki väliin. Jos nää ei oo niitä ruuhkavuosia niin sitten ei oo mitkään vuodet niitä!! :D

Aurinkoisia kevätpäiviä mä täältä edelleen toivottelen ihan jokaiselle!



Satu