keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Matkapahoinvointi

Kävipä ilmi semmoinen iljettävänkellertävänvihreä juttu, että Casmir potee matkapahoinvointia. Viimekesänä, kun poika oli vielä ihan sintti (syntynyt huhtikuun lopulla) hän ei viihtynyt autossa ollenkaan ja huutoa riitti niin, että äitin vähät hermonrippeet paloi harmaaksi tuhkaksi ja tais tuuli viedä ne tuhkatki nupista, eikä jäljelle jäänyt enää mitään... (pieni sivuhuomautus) :D Niin tosiaan, luultiin ettei poika viihtynyt autossa kuumuuden takia, koska meidän aatamin aikuisessa autossa ei ole ilmastointia. Kaukalossa ollessaan ei kuitenkaan oksennellut, onneksi!

No, talvi meni autoilun suhteen hyvin, ja Cassupassu viihtyi ihan kiitettävästi vähän pidemmätkin matkat tyytyväisenä huutamatta. Mutta nyt, kun tuo rakas kullankeltainen Arska mollottelee taivaalla kertomassa lämpöisiä tarinoitaan tulevasta kesästä, alkoi sitten taas se huuto autossa ja kahteen kertaan tuo konsertti on nyt sitten päättynyt oksentamiseen. Ei auta, vaikka Casmir istuu autossa naama menosuuntaan. Todella kurja vaiva, eikä oikein huvita kesäksi suunnitella minkäänlaisia pidemmälle tähtääviä reissuja.

Syöminen ehkä vois auttaa tuohon pahoinvointiin, ja tietenkin auringolta suojaaminen. Onko muita hyväksi havaittuja vinkkejä kenelläkään? Jonnekkin päin sitä pitäis tätä katrasta kesällä edes vähän viedä ja suunnittelinkin jo, että ajelun olisi hyvä ajoittaa joko myöhäiseen iltaan/yöhön tai päikkäriaikaan. Sais poitsu nukkua autossa.

Kurja vaivahan tuo on ja täytyy vain toivoa, että vuoden päästä kesällä Cassu olisi saanut selätettyä tuon inhottavanvärisen riesan kokonaan! Mutta tosiaan, jos jollakulla on kokemusta tästä vaivasta, otan ilomielin vinkkejä vastaan lapsen olon helpottamiseksi! :)


Satu




tiistai 29. huhtikuuta 2014

Mokkapalat

Ihanan suklaanruskea leivonnainen, Mokkapalat, vaatii ehdottomasti oman henkilökohtaisen blogikirjoituksensa, jakamatta tätä valokeilassa oloa minkään muun leivonnaisen kanssa.

Kun kyseessä on jotakin, mikä viittaa suklaaseen, se on mun kohdalla normaalisti rakkautta ensimaistamisella. Mokkapaloja oon vuosien varrella maistellut paljon, toki ihan vain testausmielessä, saadakseni selville sen parhaan ohjeen. Nautinnolla ei ole minkäänlaista osuutta asiaan... :-P 

No jopas jotakin, maistelut on maisteltu ja se parhaista parhain Mokkapalaresepti löytyi viimein! :D Ehkä vähän haikeaakin myöntää itselleen, ettei mun enää tarvitse jatkaa tutkimusmatkaani tämän ihanan suklaanruskean leivonnaisen metsästämisessä. Jatkossa täytyy keksiä muita tekosyitä tämän herkun maisteluun.

Päätinpä jakaa teille tämän herkkureseptin. Hauskana yhteensattumana selvisi, että anoppini tekee mokkapalansa tällä samalla ohjeella.

Tässäpä tämä:

Suussasulavat Mokkapalat

3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl soodaa

1 tl suolaa
2 1/2 dl vettä
200 g voita
4 rkl kaakaojauhetta

1-1,5dl piimää tai rahkaa
2 munaa

Ihan ensimmäisenä laita kattilaan voi, vesi, kaakao ja suola. Kiehauta nämä.

Sekoita kuivat aineet eli sokeri, vehnäjauho, vaniljasokeri ja sooda keskenään.

Kaada kattilassa oleva seos kuiviin aineisiin.

Lisää piimä ja munat, mutta muista, ettei munia kannata lisätä kuumaan seokseen joten tarvittaessa jäähdytä tässä välissä hiukan.

Levitä uunipellille, paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuorrute:
100 g voita tai margariinia
6 dl tomusokeria
3/4 dl kahvia tai vettä
3 rkl kaakaojauhetta

Aineet kattilaan ja kiehautus. Jäähdytä kunnes seos paksuuntuu. Levitä jäähtyneen leivonnaisen päälle ja lisää mieltymyksesi mukaan tilanteeseen sopivia koristeita. Mitä värikkäämpiä sen parempia, vai? :D



Tämän näköistä makupalaa tuolla reseptillä saa aikaiseksi. Ei muuta kun kokeilemaan ja suut makiaksi!! :D


Satu





maanantai 28. huhtikuuta 2014

Keskimmäinen Lapsi

Huomasin edellisten kirjoitusten käsittelevän "vanhimmat lapset" tai "nuorimmat lapset" aiheita. Meidän keskimmäinen lapsi, eli Konsta on jäänyt näköjään ihan varjoon kirjoituksissa. No, nyt asia korjataan ja kerrotaan vähän mitä Konstalle tänään, maanantaina kuuluu. :)

Harmaatahan monet maanantaissa yleensä näkee, ankeaa, ei jaksaisi taas alkavaa työviikkoa tai kouluviikkoa, viikonloput on vaan niin paljon värikkäämpiä ja ihanampia. Yleensä maanantait on Konstankin mielestä tympeitä. Tää maanantai tekee nyt poikkeuksen. Joku voisi ajatella seuraavaksi kertomani perusteella, että mustaahan tää jopa nyt on, mutta ei. Konsta kokee olonsa mukavan väriseksi.

Tänään nimittäin poika suuntaa matkansa kohti keskussairaalaa, korvien putkitukseen ja kitarisojen leikkaukseen. Tätä on odotettu, kuin kuuta nousevaa. Ja syyhän on se, että Konstalla on kuulo alentunut todella paljon joulukuun alusta lähtien, eikä varmastikkaan tunnu kivalta olla puolikuurona montaa kuukautta, aatteleppa vaan ite! :) Vihdoin on tulossa apu tuohon vaivaan ja toivotaan, että kuulo palautuisi normaalille tasolle.

Lasten isämies lähtee pojan mukaan sairaalalle, mä jään kotiin tekemään töitä. Kovasti tsemppiä ja rohkaisuhalauksia tietenki lähetän matkaan mukaan ja toivotaan, että illalla jo kloppi kotiutuu! Taitaa äitin mietteet olla Konstan mukana koko päivän, antakaa mun siis olla rauhassa hajamielinen! :D

Tsemppiä matkaan rakas Konsta! <3


Satu



lauantai 26. huhtikuuta 2014

Liikunnan värejä

Tänä viikonloppuna meidän kaksi vanhinta lasta viettävät aikaansa liikuntaharrastustensa parissa. Kimi harrastaa lentopalloilua, ja osallistuu joukkueensa kanssa koko viikonlopun kestävään Hippo-turnaukseen. Kisasivulle pääset tuosta edellä olevasta linkistä. Viime vuonna samasta tapahtumasta jäi hyvät muistot, ja nyt kloppi lähtikin hyvillä mielin taas tekemään mukavaa viikonloppua joukkueensa kanssa. Tapahtumassa palkitaan kaikki, sijoituksella ei oo väliä, kunhan fiilis on hyvä.

Alla viime vuoden joukkueesta kuva, jonka nappasin tuolta kisajärjestäjän sivuilta. Kimi kuvassa vasemmalla.



Camilla puolestaan vaihtoi viime syksynä kilpatanssiharrastuksensa yksilölajiin ja harrastaa HipHop/street-tanssia ja Showtanssia. Tuosta HipHop/streetistä järjestetään huomenna Jyväskylässä SM-karsinnat, jonne lähdetään kisaamaan. Ryhmässähän Camilla kisaa, ei soolona, vaikka lajin halusikin vaihtaa "parittomaan" lajiin. Ensimmäiset kisat siis tiedossa tässä lajissa Camillalla. Muutenhan kisakokemusta on kilpatanssin myötä kertynyt hurja määrä, en oo edes laskenut monissako kisoissa ollaan vuosien mittaan käyty. Kivaahan se on lähteä katsomaan, kun taitavat tanssijat tekevät parhaita suorituksiaan. :)

Alla olevassa kuvassa Camillan ryhmä esiintymässä. Camilla tuossa keskellä edessä ilman pipoa. :)



Jännityksenvärittämä viikonloppu siis meillä. Ja pääasiahan on, että kaikilla on kivaa, se sijoitus ei ole tärkeintä!!


Satu



perjantai 25. huhtikuuta 2014

Carolinan ja Casmirin kakut

Pääsiäislauantaina juhlittiin meidän pienimmäisten yhteissynttäreitä. Carolina on täyttänyt 7v alkukuusta ja Casmirin oikea synttäripäivä oli eilen, eli 1v tuli täyteen.

Kakkuja mietittiin, millaisia ja minkävärisiä niistä tällä kertaa tehtäisiin. Casmir luonnollisesti ei osannut toiveita esittää :D joten minä otin vapauden miettiä ja päättää hänen puolestaan, miltä 1v kakku tulisi näyttämään. Päädyin ykkösen muotoon ja pienen surffailun jälkeen päätin päälle tehdä tien ja siihen autoja. Tekovaiheessa kakku sitten sai lopullisen silauksensa eli tienpientareille nurmikkoa ja reunoille kivisoraa. Tältä se näytti:


Olin sattumalta ostanut nuo formula-kynttilähässäkät jo aikaisemmin tiimarin loppuunmyynnistä ja nehän nyt sopivat tähän kakkuun kuin nenä päähän. :D Kakkupohjana ihan tavallinen sokerikakkupohja. Paistoin kaksi kuuden munan pohjaa pellillä ja niistä kokosin tämän. Väliin laitoin mansikkarahkaa. Hyvin tuntui vieraille maistuvan.

Carolinan kanssa yhdessä mietittiin, millaisen kakun hän haluaa. Karkkeja kuulemma piti olla päällä paljon. Mietin hetken ja ehdotinkin sitten karkkikorikakkua. Se kävi tytölle mainiosti ja ei muutakuin tuumasta toimeen. Tässä lopputulos:


Tähän kakkuun paistoin kymmenen munan suklaa-sokerikakkupohjan. Väliin Carolina toivoi suklaata. Joten tein hyväksi todetun suklaatäytteen, johon tulee purkki nutellaa ja purkki maustamatonta tuorejuustoa. Ne vain sekaisin ja täyte on valmis. Tämän lisäksi laitoin väliin suklaakermavaahtoa. Tämäkin maistui vieraille mainiosti! :)

Tässä kakuista vielä kuva, kun kynttilät on sytytetty.


Semmoisia luomuksia tällä kertaa. Lisäilen ehkä taas jossain välissä vanhempiakin kakkukuvia tänne kunhan saan aikaiseksi. :)


Satu




torstai 24. huhtikuuta 2014

Casmir 1v

Meidän pienin kultakimpale, Casmir Cassupassu Cassutes täyttää tänään huikeat 1-vuotta. Tuntuu uskomattomalta, että vuosi on vierähtänyt siitä, kun sain pikkiriikkisen pojan rinnalleni ihasteltavaksi. Ja pienihän hän oli, meidän viidestä vauvasta syntymäpainoltaan kevyin, jonka kyllä huomasi välittömästi, kun hän maailmaan saapui.

Tuon mieleenpainuvan hetken ja tämän päivän välille sopii jos jonkinmoista päivää. Ilon ja kiukuttelun päiviä, pirteitä ja uneliaita päiviä, hyviä ja huonoja päiviä ja kaikkea, mitä elämä pitää sisällään. Välillä on tuntunut, ettei homma pelitä mitenkään päin, välillä taas arki rullaa sujuvasti sen kummemmin ponnistelematta. Vaikka kyseessä on meidän viides lapsi, jokaisen kohdalla kuitenkin täytyy opetella vauva-arki uudelleen. Jokainen vauva on yksilö, jonka tavat meidän pitää omaksua, että hänet saadaan pidettyä tyytyväisenä.

Casmir on ollut kuitenkin pääsääntöisesti tyytyväinen ja helppo vauva. Yöt meni alusta asti hyvin, rytmi oli heti kohdillaan ja ne pitkät unet nukuttiin juuri yön pimeinä tunteina. Poika on ollut hyvä syömään ja näin ollen helppo syötettävä siis. Mutta nyt viimeiset kuukaudet meidän helppo, nauravainen ja tyytyväinen vauva on muuttunut sairasteluiden takia kärttyisäksi, huonosti nukkuvaksi ja huonosti syöväksi vauvaksi. Harmittaa niin vietävästi nää kiertävät taudit, jotka tuntuu löytävän meille perille ja tarttuvan just tähän pienimmäiseen. Tällä hetkelläkin Casmir on pahassa flunssassa, yskä todella paha ja yöunet mulla, Cassulla ja isämiehellä vähissä.

Onneksi pystyttiin kuitenkin viettää synttärijuhlat ja tähän raskaaseen sairasteluarkeen saatiin pieni iloisenkirjava stoppi. Eiköhän tää taas pian ala iloksi muuttua, kunhan tuo paha flunssa saadaan selätettyä. Ja me saadaan se nauravainen, monivärinen, nyt jo taaperoikäinen lapsi takaisin! Meillä ei oo enää vauvaa, haikeaa. Mutta toisaalta sitä on odottanutkin, että Casmir kasvaa isommaksi ja pystytään enemmän tekemään asioita yhdessä koko perheenä Cassu mukaan luettuna. Kesän auringonkeltaisia seikkailuja siis odotellessa toivotan:

PALJON ONNEA CASMIR 1-VUOTISPÄIVÄNÄ!! <3
 

Kuvistakin näkee, että flunssassa ollaan. Silti ihana hymy sieltä saatiin kuitenkin, kun kuvaa napattiin. <3


Satu


 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Sairastupa

Miten helppoa elämä olisikaan ilman kiertäviä kulkutauteja. Miten ihanaa olisi elää arkea, johon ei sisälly pärskintää, yökkäilyä tai kipeää kurkkua. Miten voi tuntuakkaan niin kaukaiselta ajatus siitä, että koko perhe vois olla yhtä aikaa terveenä?

Niin kuin monessa muussakin perheessä, myös meillä on eletty tämä kulunut talvi enemmän ja vähemmän sairaana. Ei taida montaa päivää löytyä kalenterista, josta voisi osoittaa jokaisen olleen yhtä aikaa terveenä viimeisen puolen vuoden aikana. On ollut mahatautia, angiinaa, nuhakuumetta, kuumetta muuten vaan, taas mahatautia ja kurkkukipua peläten uudelleen sitä angiinaa.

Aivan mustanharmaanruskeaksihan tää elämä on sairastelujen myötä muuttunut. Töistä oon joutunut jatkuvasti olla sairaslomalla. Välillä itseni vuoksi, välillä Casmirin tai Carolinan takia. Isommat on sairastaneet sitten omia aikojaan. Tuntuu kuitenkin jo vastenmieliseltä ajatus siitä, että joutuisin taas kohta ottaa lisää sairaslomaa. Eihän kukaan enää voi uskoa, että meillä oikeasti on kokoajan joku sairaana. Tulee syyllinen olo, kun joudun ilmoittaa, etten oo huomenna töissä. Ja tässä kohtaa ei lasten isämiehestä oo apua. Hän ei voi jäädä kotiin silloin, kun lapset sairastaa, koska mä teen kotona töitä.

Kuinka moni meneekään puolikuntoisena töihin sen takia, ettei enää kehtaa olla pois? Siinähän on valmis aihio oravanpyörälle, joka ottaa lisää vauhtia puolikuntoisen ihmisen vastustuskyvyttömyydestä pöpöjä vastaan. Samalla, kun pöpökerpeleet ryömii nenänsieraimista sisään, tulee puolikuntoinen levittäneeksi omia kerpeleitään eteenpäin. Eikä se yhteiskunta taida pyöriä niin, että laitetaan pöpöä pöpönperään pyörimään siihen karuselliin, josta arvotaan seuraava tauti seuraavalle potilaalle.

Turha vissiin on siis tuntea syyllisyyttä sairastelusta. Parasta lopettaa se syyllistäminen ja antaa itselleen aikaa parantua ja kropan puhdistua niistä tautipesäkkeistä, ennen kuin palaa takaisin sorvin ääreen. Jos näin sais tään kierteen viimein ja vihdoin selätettyä. Ja kun kaikki taudit on historiaa, mä nautin normaalista arjesta, katkeamattomista yöunista ja vaan siitä, ettei tartte miettiä kuka joutuu jäädä joukosta pois, jos ollaan jonnekki lähdössä. Sitä odotellessa, otetaan vähä lisää relaa, buranaa ja codetabsia.


Satu




tiistai 22. huhtikuuta 2014

Väriä vaatekaappiin

Ennen Barcelonan matkaa karsin rankalla kädellä vaatekaappini sisällön minimiin. Jäljelle jäi melkeinpä pelkkiä mustia vaatteita. Tuon urakan jälkeen laitoin ittelleni tavoitteen hankkia vähintään yhden vaatekappaleen matkaltani, joka olisi ihan muuta, kuin sitä mustaa.
Minä onnistuin, minä onnistuin. :D Heti ensimmäisellä shoppailupyrähdykselläni silmiini osui iiiihhhana täyspitkä puolihame, ja niin kauniin pastelliturkoosin värinen. Se käsivarrellani kiiruhdin sovituskoppiin eikä aikaakaan, kun pyörähtelin ihastuneena peilin edessä. Enkä edes miettinyt, miltä sama hame mustana päälläni näyttäisi. Harkita ei tarvinnut hetkeäkään, kulkeutuuko tuo vaatekappale kanssani kassojen läpi. Tottahan toki, enkä malttanut hätinä odottaa hotelliin pääsyä, että saan vaatteen pukea päälleni. Ensimmäisenä iltana illallisella siis, sonnustauduin tuohon hameeseen, mustalla yläosalla toki. :)

Näistä kuvista olis voinu rajata pään pois, sen verran epäkuvauksellinen on malli. Mutta huamio kuuluuki kiinnittyä tuahon hameeseen, eikä variksenpeliättimeen, jonka päällä se vaate on. :)


Ensimmääsen shoppailupäivän saldona kun oli tuo hame, toisena päivänä en tuntenu enää minkäänlaasia paineita värikkäiden vaatteiden löytämiseen. Olinhan täyttänyt jo lupaukseni yhden vaatteen ostamisesta.

Toisena päivänä shoppailtiinkin oikeen urakalla, eikä ekoista putiikeista mulle tarttunu käteen mitään. Kunnes astuin sisään yhteen liikkeeseen, jonka peräseinällä roikkui maailman ihanimpia mekkoja. Minä, joka oon normaalisti käyttänyt hameita ja mekkoja minimimäärän kesäpäivistä, kiinnitin huomiota mekkoon. Ja mikä oudointa, rekissä ei roikkunut ainoatakaan mustaa mekkoa. Kaikki ihanan värikkäitä, MONIvärisiä vieläpä! :D Ei muutakun sovituskoppia etsimään ja rakkaus ensisilmäyksellä tähänkin vaatekappaleeseen oli taattu. Valinnanvaikeutta vain tuotti se, minkä värisen valitsen. Ihastuin kahteen väriyhdistelmään. Lopulta tää kuvissa näkyvä ihanuus päätyi ostoskoriini. Eikös ookkin UPEA! :D (ja taas se malli pilaa kaikki kuvat).





Camillalle kiitos kuvauksiista. Pitihän meidän tietenki ottaa viälä vähä hyppykuvia. :D Jeeee! :D

Mutta, enkös vaan onnistunutki päivittämään vaatekkaappini mustaa valikoimaa näillä ihanilla namiväreillä? Mun mielestäni onnistuneita ostoksia. :)


Satu




sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Aika

Aloin miettimään miksi nykyään aika tuntuu menevän niin äkkiä eteenpäin. Äskenhän justiin oli kesä ja kukkivat ojanpientareet, kärpäset ja hyttyset. Oli pieni vauva, jonka syntymää kovasti odotimme, meidän perheen puuttuva palanen.

Juuri äskenhän oli aika, jolloin elimme lasten isämiehen kanssa kaksin, maalaten ruusunpunaisia unelmia tulevaisuudestamme. Haaveilimme perheestä, omasta kodista, yhteisestä elämästä, ajellen harmaalla saabilla pitkin kylänrinkiä käsi kädessä.

Oli aika, kun juoksentelin vihreällä nurmikolla paljain varpain väistellen muurahaisia, jotka nipistivät ilkeästi, kun tarttuivat kiinni pieneen varpaaseen. Keräilin kirkkaankeltaisia niittyleinikkejä villinä kasvavan pellon reunoilta ja koristelin lehmänkakkakasoja kivillä, kuvitellen niiden olevan kauniita kakkuja... (yök). Elin villinä ja vapaana lapsena, osaamatta murehtia tulevaa tai miettimättä sen enempää huomista päivää.

Silloin lapsena aikaa tuntui olevan paljon enemmän. Päivät kulkivat välillä madellen eteenpäin, eikä äiti voinut välttyä "mulleioo mitään tekemistä" marinalta. Mistä johtuu, että nykyaikana aika kulkee pikakelauksella eteenpäin, eikä hidastus- saatika stop-nappulaa tunnu löytyvän enää ollenkaan? Meidän elämämme kaukosäätimestä puuttuu kokonaan nuo napit, tilalle on tullut pikanäppäimet sosiaaliseen mediaan, joka kuluttaa suuren osan elämämme ajanjuoksusta.

Luulin, että mitä isommaksi kasvan, sitä nopeampaa aikani kuluu. Luulin elämäni kellon alkavan edistämään jostain syystä, hävittäen muutamia tunteja päivistäni pois. Näinhän se on kohdallani ollut, mutta kun haastattelen nykyajan lapsia, he kokevat ajan kulkevan yhtä nopeasti, kuin omani tällä hetkellä. Ei lapsilla tänä päivänä tunnu olevan niin paljon aikaa, mitä itselläni oli, kun olin pieni.

Joskus tulee surullisen harmaa olo siitä, kun huomaa miten aika on taas kulunut, ja miten vähän siitä on vietetty perheen kesken olemiseen. Kaipaan enemmän yhdessäoloa ja yhteisten perinteiden luomista. Kaipaan arjen keskelle pientä taukoa, josta jäisi muistojen laatikkoon pieni rakkaudenpunainen pilkahdus, joka oikealla hetkellä muistuttaisi olemassaolostaan. Suurin rikkaus meillä on nämä ympärillä olevat kultakimpaleet, jotka kauhuksemme kohta jo pyrähtävät pesästä pois. Pitäisi osata elää tässä hetkessä, nauttien elämän värikylläisyydestä, joita nämä ihanuudet meille tarjoilee. Vaikka välillä on raskasta, silti yritän muistaa, että tämä päivä eletään vain tänään, enkä saa uusintaotosta, vaikka kuinka etsisin peruutusnappulaa kaukosäätimestäni.

Yritän siis elää hetkessä, nauttia jokaisesta ilonkiljahduksesta tai kyyneleen vuodatuksesta, jos näin saisin edes pikkuisen ajanjuoksua hidastumaan. Ehkä tää maapallo pyörii nykyään pikakelauksella akselinsa ympäri tai sitten ei, mutta itse en voi muuta tehdä, kuin tarttua tähän hetkeen!


Satu



lauantai 19. huhtikuuta 2014

KAKKUväriä


Lisäilenpä muistojen kätköistä (= vanhasta blogista) muutamia kakkutöitäni tänne taas. :)



1441548.jpg1460469.jpg
1580989.jpg1322049.jpg1829152.jpg

1322061.jpg1322058.jpg
1948904.jpg


Tämmöisiä kakkunamivärikuvia tälläkertaa. :)


Satu







Arkeenpaluu

Plääh, otsikko kuulostaa niin tylsältä, niin tylsältä, että ihan harmaaksikin olo sen myötä muuttuu. Tai ainakin yrittää muuttua. Noitten aikaisempien matkailupostausten kirjoittaminen on ollut yhtä väriroisketta. Oon elänyt matkan uudestaan, ne kaikki sateenkaarenväriset fiilikset ja sen tunnelman, mikä meidän ihanalla porukalla oli läpi koko viikon.

Oon onnellinen, että sain jakaa nuo kokemukset juuri näitten ihanien ihmisten kanssa. Jokainen oli taatusti lomansa ansainnut ja kaipasi elämäänsä pientä vitamiiniruisketta auringosta. Akkuja ladattiin ja nautittiin täysin siemauksin elämästä (ja sangriasta ja cavasta ja ja ja...)

Kotiinpaluu oli tietenkin ihanaa. Lapset odotti jo kovasti äitiä saapuvaksi, vai olikos se kuitenkin niin, että ne tuliaiset oli enemmän mielessä? No jokatapauksessa ilonkyynelitä ei voinut välttyä, kun taas kohdattiin koti-eteisessä. Hyvinhän täällä oltiin pärjätty, sitä en epäillyt hetkeäkään.

Nihkeästi se arki sitten mun kohdalla ainakin alkoi. Jotenkin tuntui, että kävin jollain hitaalla vaihteella, eikä ajatus kulkenut kunnolla. Mieli tais olla edelleen Barcelonan kujilla, auringossa, uusissa ystävissä ja ylipäätään reissaamisessa. Oli vaikea napata kiinni siitä arjen harmaasta säikeestä, jota mulle tarjottiin. Paljon kivempaa oli elää vielä niissä pastellinsävyisissä reissutunnelmissa. Olinko jo viikossa ehtinyt tottua siihen hemmotteluun, mitä meille matkalla tarjoiltiin? Olin. Kyllä. Voisin tottua tuommoiseen elämään, helposti! :D

Arki kuitenkin pläjäytti väriroiskeensa vasten mun kasvoja, eipä siltä voi tällaisen suurperheen keskellä välttyä. Mustaa, ruskeaa, sitä harmaata... synkkää. Näitä värejä mulle tarjottiin. Joo, ei kiitos. Mutta niin ne kuitenkin vaan maalasi alleen mun sateenkaarenkirkkaat matkavärini ja hautasi ne synkillä sävyillään. Meillä nimittäin aloitettiin sairastelu, tai oikeastaan jatkettiin sitä. Koko talvi on ollut yhtä sairautta sairauden perään ja miksikäs se siitä muuttuisikaan. Onneksi nyt oli kyseessä VAIN nuhakuume johon kyllä liittyi todella paha yskä. Mun vauva yski niin kovin, että oksensi sänkyyn. Sinne todellakin hävisi ne kirkkaat värit, mitä matkallani itseeni olin imenyt.

Jotta nyt ei ihan synkäksi elämä pääsisi muuttumaan, iloitaan siitä, että on pääsiäinen. Keltainen, kirkkaanvaaleanvihreä, suklaanruskea. Ja meillä juhlitaan tänään Carolinan 7v synttäreitä, sekä Casmirin 1v synttäreitä. Arjen harmaa kun yrittää saada otteen, on pakko keksiä piristysruiskeita. Ja mikäs sen piristävämpää onkaan, kuin pitää juhlat ja kutsua paljon vieraita kylään. Mä rakastan juhlia ja niiden järjestämistä. Joten tänään meille on jälleen palannut sateenkaaren kirkkaat värit lasten ilon ja juhlatunnelman myötä.

Tämän päiväisistä leipomuksista on kuvia tulossa myöhemmin. Vanhempia kakkukuvia kuitenkin luvassa ensiksi.

Illalla korkkaan pullon cavaa ja sekoittelen punaista sangriaa. Matkafiilistelyt saavat tänään ihan varmaan taas otteeseensa. Anteeksi seuralaisilleni, jotka joutuvat mua kuunnella, varmaan jo kyllästyttää nää mun juttuni. :)


Satu


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Viimeinen päivä Barcelonassa

Aina se koittaa, viimeinen päivä. Haikeaa. Hotellihuone piti luovuttaa kahdeltatoista. Neljältä meillä oli sovittuna yhteinen lounas joten aikaa oli vielä lähteä viimehetken shoppailuun ja kaupunkikäppäilyyn. Aurinko paistoi edelleen, imimme itseemme jokaisen kultaisen säteen, joka meidät tavoitti.




Viimeiselle yhteiselle aterialle meidän ihanan porukkamme kanssa suunnistimme seuraavaksi. Kyseessä oli hampurilaispaikka ja täytyy kyllä sanoa, etten oo niin hyvää hampurilaisannosta aikaisemmin syönyt. Alta näette miten meidät otettiin vastaan. :D
Kuva Mikko Räsänen

Mun pöytäseurueeseen kuului nämä ihanat naiset sekä Noora ja Västi, jotka ovat ilmeisesti kuvanottohetkellä tekemässä videohaastattelua kyseisen päivän blogivideoon.
Kuva Mikko Räsänen
Myös Maarit ja Noora yllätettiin. He saivat käytännölliset?!? :D alushousut. Täytyy kysellä miten käytännölliseksi nää osoittautuivatkaan, kun seuraavan kerran jossain nähdään. :D

Kuva Mikko Räsänen

Lopuksi me äänestimme matkakaverien joukosta sitä, jonka kanssa lähtisimme uudelleen reissuun. Kolmelle ihanalle naikkoselle tuli tasaäänet ja heidät palkittiin kirjapalkinnolla ja aurinkomatkojen lahjakorteilla.

Illalla oli lähtö lentokenttää kohti. Eihän ne meidän hemmottelulahjontayllätykset olleet vieläkään loppuneet. Saimme nimittäin Lanvilin tuoksun "Me". Aivan ihana tuoksu ja minkä värinen, kauniin ruusunpunainen.

Tässä kuvaa saamistamme tuotteista.

Kiitos tuhannesti Voicen mahtavalle tiimille: Maaritille, Nooralle, Mikolle ja Västille, teitte matkastamme ikimuistoisen. Kiitos ihan yhtä paljon mun jokaiselle matkaseuralaiselle. Olette ihanan värikkäitä persoonia ja toivon sydämestäni, että me nähdään vielä jossain!! <3 Ja kiitos sille tuntemattomalle naiselle, joka mulle soitti silloin, kun nimeni radiossa huikattiin. Ilman sinua, en olisi tällä reissulla mukana ollut ollenkaan. Ja mikä menetys se olisikaan ollut!! Iso kiitos mun rakkaille läheisilleni! Tukiverkostoni on vahva! <3



Satu




torstai 17. huhtikuuta 2014

Pitää olla pikkuusen pläski vol2

Joo-o haastavaa läskinsulattelijalle olla reissus ulkomailla. Ja varsinki sellaises reissus, missä tarjotaan ilmaisia ruokia ja juomia päivittäin. On siis ihan pakko ahtaa suustansa alas tietenkin jokainen suupala, mitä vaan tarjolla on. Eihän sitä nyt voi olla syömättä, kun kerran tarjotaan. :D

Tämä pläski ahtoi viikon aikana itseensä vaikka ja mitä. Namiruokia ja jälkkäreitä. Bounty-suklaapatukoita ja muutakin suklaata. Gelatoa, sangriaa, cavaa, viinejä... Koko VIIKON!!! Ihan huoletta, makeita herkkuja ja suolaisia ruokia. Nam ja nam! Viimeiset lomakuvat näyttävätkin sitten ihraisen totuuden. Turvottaa ja turvottaa. Yök.

No mutta, hätä ei oikeesti oo tämän näköinen. Mulla nimittäin oli Cambridgen punnitus tänään. Melko paljon pelotti mennä puntariin, kotona en itseäni nimittäin punnitse ollenkaan. Enkä nytkään tiedä painoani, sen tietää vain valmentajani tällä hetkellä. Mutta tulokset tietenki haluan tietää. Valmentajani kyseli, paljonko arvioisin kiloja tulleen takaisin. Öööö, kolme ainakin... siihen varauduin. Vähintään. Yllätyksekseni tulos oli vain ja ainoastaan +100g!! SATAGRAMMAA! Eli toisinsanoen ei mitään. Vaatteetki voi olla sen verran erit että nekin painaa jo tuon verran enemmän ku viime punnituksessa. Miten voi olla mahdollista viikon mässäilyn jälkeen???

Varmaan jokainen arvaa, miten mahtava fiilis tuli tuon punnituksen jälkeen. Aikaisemmat harmaanmustalinssiset aurinkolasit muuttui vaaleanpunaisiksi ja koko maailma näyttää taas niin ihanalta. :D

Tästä on hyvä jatkaa. Kattotaan millä tasolla etenen, mutta lauantaina on joka tapauksessa tiedossa bile-ilta, joten sen päivän osalta pussit jää sivuun. Siihen asti ollaan ruodussa.

Tsemppiä edelleen saman asian kanssa painiville ihraisille kanssasisarilleni!

Satu



Torstaipyöräily+hemmottelua @ Barcelona

Torstaiaamuksi oli varattu kaupunkipyöräilyä kera komeitten miesoppaiden. :D Joo myönnän, että pikkasen jännitti lähteä liikenteen sekaan pyöräilemään. Aurinko porotti siniseltä taivaalta, taisi olla viikon lämpimin päivä. Ja sehän passasi.

Aamutunnelmia hotellihuoneesta.

Saimme koko porukalle Voicen valkoiset t-paidat. Hauskan näköistähän tuo oli, kun valkoinen naisparvi pyöräilee ruskettuneiden miesten perässä hiki hatussa... tarkoituksena oli kuitenkin pysyä letkassa mukana sen takia, ettei eksy, eikä niiden miesten takia, kai? :D

Taukopaikalla. Mahtavahan tuo biitsi on.
Pyöräily oli kyllä huikea kokemus. Taisi monet naisista olla sitä mieltä, että se oli koko matkan yksi parhaimmista kohokohdista. Ja voin kyllä yhtyä tuohon mielipiteeseen. Välillä jännitti olla liikenteen seassa, kun toisella puolella pönötti bussi ja toisella puolella letka autoja. Me siinä välissä. Hyvin meni, ei sattunut haavereita ja hotellille päästiin ehjinä takaisin.

Pikaisen suihkusession jälkeen meillä oli tiedossa Nooran meikkikoulu. Jes! :D

Tällaiset setit odotti jokaista pöydissä ihan alkajaisiksi.
Iberolta saimme kattavan sivellinsetin plus muuta meikkauskamaa. Lisäksi saimme valita iltaa varten mieleisemme korut ja Iberolta oli kaks upeaa leidiä meitä auttamassa näissä valinnoissa. Mä valitsin ihanan väriset vihreä-turkoosi-siniset korut. Voin laittaa kuvaa niistä myöhemmin. Ja huom. en valinnut mitään mustaa. :D

Kuva Mikko Räsänen

Nooran mallina toimi taas matkanjohtajamme Maarit. Noora näytti aluksi arkimeikin tekemisen ja sen jälkeen siirryttiin vahvempaan iltameikkiin. Tarpeeseen tuli tämäkin opetus, uusia vinkkejä tuli paljon. Itse sain kädestä pitäen opastusta rajausten tekemiseen. Kiitos Noora! <3

Kuva Mikko Räsänen

Lumenelta saimme kattavan valikoiman meikkejä. Noora katsoi jokaiselle oikeat sävyt niin meikkivoiteesta, huulipunasta kuin luomiväreistäkin. Alla näette mitä namivärejä oli tarjolla.

Kuva Mikko Räsänen

Jokainen sai tuunata itsensä uusilla meikeillä juhlakuntoon. Hiuksia väännettiin kampauksiin ja vaatteita vaihdettiin. Tiedossa oli vielä Mikon kuvaukset, joissa ikuistettiin meidän aikaansaannoksemme. Mulla oli mustat vaatteet, yllättävää... noh, mun pointti oli se, että halusin värikkäät korut, ja jos olisin laittanut värilliset vaatteet, en olisi noita namivärejä itselleni saanut. Joten kai se on ok, jos sonnustauduin mustaan. :D Alla näette mut ja mun kauniit kuvauskaverit.

Kuva Mikko Räsänen

Tästä jatkettiin illanviettoa. Tarkoitus OLI mennä jonnekkin pintaliitoravintolaan syömään ja diskoilemaan. Suunnitelmat muuttuivat sattuneista syistä ja päädyimme pitsalle. Vatsat saatiin kuitenkin täyteen ja jatkoimme matkaamme yökerhoon. Tanssahtelimme jonkin aikaa livemusiikin tahdissa. Päivän hektinen aikataulu kuitenkin painoi jo mun silmääni ainakin, joten hotellin kutsuhuudot alkoivat kaikua korvissa. Se ihana pehmeä, valkoinen sänky kutsui mua puoleensa. Joten hotellille siis, untenmaille. Plakkariin taputeltiin päivän kauniinpunaiset muistot ja silmäni ummistaen kiitin ihanasta päivästä. <3

Satu





keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Barcelona, keskiviikko

Viinitilavierailu. Jee!!! :D Aamulla lähdimme maanantain kaupunkikierrokselta tutun oppaamme kanssa kohti Pares Baltan viinitilaa. Viinitilan nettisivut TÄÄLLÄ
Tämä vierailu oli merkitty matkaohjelmaamme niin, että tiesimme siitä jo ennen reissuun lähtöä. Bussimatka taisi kestää noin tunnin. Oppaamme kertoili Barcelonasta monenlaisia mielenkiintoisia juttuja ja tietenkin sitten viinitiloista ja eritoten tästä meidän kohteenamme olevasta tilasta. Aurinko paistoi ja kultasi maiseman. Joten mikäs meidän oli taas ollessa tällaisella reissulla. :D Alla oleva kuva on napattu bussin ikkunasta. Kyseessä on Barcelonan hautausmaa! Ja tämä arviolta kymmenesosa koko hautausmaan koosta. Pikkaisen erilainen mihin itte ollaan totuttu.



Ylläolevassa kuvassa ollaan perillä viinitilalla. Ah, ihanan sininen taivas! <3 Olin kuvitellut viinirypälepensaat paljon korkeammiksi. Nyt toki oli vasta kasvukausi aluillaan, joten lehden versojakaan ei näkynyt kuin ihan muutamissa kasveissa. Kasvaahan nuo jonkin verran korkeammaksi kesän aikana, mutta ei kuitenkaan sellaisiksi puskiksi, joita olin kuvitellut. Ensimmäinen harhaluulo viinitilasta siis selätetty. Alhaalla meidän porukka ja ihana ystävämme AURINKO!


Kuva Mikko Räsänen

Sisällä pääsimme ihmettelemään viinitynnyreitä ja alas "luolaan" josta muuten Cavakin on saanut nimensä. Cava tarkoittaa suomeksi luolaa. 

Kuva Mikko Räsänen




Lopuksi pääsimme tietenkin maistelemaan Cavaa, valkoviiniä, punaviiniä ja yllätykseksemme oliiviöljyä. Maistuihan ne ja värit olivat kullankeltaisesta syvän mustan punaiseen. Alla olevassa kuvassa minä ihmettelen kovasti minkä väristä se juoma siellä lasissa onkaan. :)


Kuva Mikko Räsänen
Vierailu oli todella antoisa ja mielenkiintoinen. Tuli tämäkin haave koettua tällä reissulla. Mitä muuta vois enää toivoa? :D Alla olevasta kuvasta voi aistia meidän ilon, jonka aikaansai aurinko, hyvä porukka ja mahtava vierailu. (ja päässä virtaava cava ja viinit). Ihanan värikästä, vai mitä? :D


Kuva Mikko Räsänen

Keskiviikkoillan kruunasi taas yhteinen illallinen. Erilaisia tapaksia kannettiin pöytään yksi toisensa jälkeen. Hyviähän ne olivat. Ja taas sangriakannullisia ilmestyi eteemme kuin tyhjästä, HUPS! :D On se vaan ihanan punaista ja maistuvaa. Torstaiksi oli tiedossa jotain liikunnallista juttua. Jännää. :D Siitä lisää myöhemmin.


Satu