sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventtisunnuntai

Lasten kanssa askarreltiin viikolla kynttilä lepattelemaan ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi. Sen verran pieniä nää askartelevat muksut vielä on, että mun pitää käyttää mielikuvitusta, mitä niitten kanssa tekisin. Kynttiläaskartelujakin on vaikka ja mitä netti pullollaan, mutta päädyin kutienkin ihan yksinkertaiseen, mutta näyttävään askarteluun, josta jokainen pikkuipana teki oman näköisensä. Minä käyttelin saksia, pikkuisilla ne eivät vielä kädessä pysy. Mallia en ottanut mistään, kunhan leikkelin mieleni mukaan.

Alla olevassa kuvassa näkyy palat, mitä askarteluun leikkasin ja valmis työ, minkälaiselta aikuisen mielestä sen pitäisi näyttää. :)


Meidän puolitoistavuotias pikkuCassu taiteili ihan oman näköisensä kynttilän, ja onhan se nyt aivan yli hieno, vai mitä!? :D


Rauhallista adventtisunnuntaita jokaiseen taloon!




Satu





lauantai 29. marraskuuta 2014

Lapsiluku

Ajatukset pääsi livahtamaan niinkin kaikenkirjavanväriseen asiaan, kuin lapsiluku. Se puhuttaa, siitä ollaan montaa eri mieltä ja toiset ilmaisevat mielipiteensä mielestäni vähän liiankin kärkkäästi. Mun mielestä tuo aihe on henkilökohtainen, eikä muitten tarttisi puuttua toisten tekemiin valintoihin tämän asian suhteen.

Aluksi lapsettomalta parilta kysellään, että koskas te meinaatte lisääntyä, miettimättä tuon kysymyksen aikaansaavaa tunnemyllerrystä, minkä se voi pariskunnassa aiheuttaa. Todella arka kysymys, jota mä ainakin vältän ihan tietoisesti. No, sitten kun on se yks kullannuppu tuhisemassa kotona, aletaan kyselemään, koska se pikkukakkonen olisikaan tulollaan. Kahden lapsen jälkeen kolmannesta tuskin enää kysellään mitään, mutta ei sitä vielä kovasti ihmetelläkkään, vaikka pariskunta kolmannenkin mukelon on päättänyt hankkia. Neljännellä kierroksella jo vähän katsotaan kieroon ja joku voi jopa ihmetellä ääneenkin, että kuinka sä jaksat. Mutta kun viides on tulollaan, joku jo sanoo, ettei edes onnittele raskaudesta, kun niitä lapsia on jo niin monta.... :( kamalaa!!

Kuulin kerran eräässä liikkeessä asiakkaana ollessani, miten myyjät kovaan ääneen kailotti yhden perheen lähdettyä sieltä pois, miten tuolla perheellä on viisi, siis VIISI lasta ja miten on typerää hankkia niin paljon lapsia. Mulla itsellä oli silloin neljä muksua ja kyllä muhun sattui tuon perheen puolesta, vaikka he eivät tuota keskustelua ONNEKSI kuulleetkaan. Miten kamalaa on kuunnella vieraitten ihmisten kommentoivan lapsilukua tuohon sävyyn. Surulliseksi tulin!

Oonhan kuullut jonkun olevan sitäkin mieltä, että elämän pitää mennä eteenpäin, eikä voi jumittaa siinä lastentekovaiheessa... Mun elämä on ainakin kokoajan mennyt eteenpäin, vaikka mulla viis lasta onkin. Kyllä ne vanhemmat lapset kasvaa kokoajan isommiksi, vaikka meille on viides vauva syntynytkin. Miten se elämä voi jumittaa paikoillaan? Sitä mä en oo vielä ymmärtänyt joten joku vois avata mulle tuota asiaa hiukan.

Mulle lapset on rikkaus. Mitä enemmän niitä on siunaantunut, sitä rikkaammaksi itseni tunnen. Joku on asiasta eri mieltä ja saa ollakkin, mutta ei sitä tarvi päin naamaa toitottaa. Jos mun valinta on suurperhe, ei sun valinnan tartte olla sama. Vai onkos meillä suurperheellisillä sitten oikeus kommentoida suureen ääneen niiden ihmisten valintoja, joiden perheessä on vain yks tai kaks lasta? Ei tietenkään, enkä sitä ikinä tekisikään.

Voisin kirjoittaa vaikka romaanin tästä aiheesta ja nyt jo joudun pyyhkimään pitkältä tekstiä pois, koska tän blogin tarkoitus ei oo olla romaani. :) Joten päädyn vaan toteamaan, että annetaan ihmisten tehdä ihan itse valintansa elämänsä suhteen, eikä präiskitä päin pläsiä omia mielipiteitä henkilökohtaisista asioista! Ja onnitellaan raskausuutisen kuullessamme, vaikka se raskaus olis kymmenes kyseiselle henkilölle. Vatsassa hänellä on kuitenkin ainutlaatuinen ihme, joka ei ole ikinä ennemmin päivänvaloa nähnyt ja jonka on määrä tähän maailmaan saapua, joten miten voi olla onnittelematta?


"Lapsistaan äiti näkee kuka on!"




Satu





torstai 27. marraskuuta 2014

Heleppo ja makoosa piirakka

Mulloli jääkaapis piimää, josta piti keksiä jotaki tekemistä. Kuuklettelin kaikkia värikkähiä risettiä ja pääryyn kokeelemaha makoosta piirakkaa mihinkä tuli omenaa. Saa tuahon pinnalle toki laittaa mitä haluaa, mutta omena siihen nyt ainaki sopii. Jaampa risetin teillekki, jos joku kaipaa heleppua ja nopiaa leivonnaasta.

OMENA-PIIMÄPIIRAKKA

2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl  soodaa
1,5 dl  sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl piimää
75 g margariinia
1 muna

Päälle omenaa, fariinisokeria, kanelia tms.




Laita uuni lämpiämähä 200 asteesehe. Rasuaa piirakkavuaka. Pukkaa margariini mikroho sulamaha. Sekoota pötis kuivat ainehet keskenänsä. Heitä pöttihin kostiat ainehet ja sekoota taikina tasaaseksi. Kippaa piirakkavuakaha. Raasta pinnalle niin palio omenaa, ku miäles teköö. Ripsahuttele makus mukaha fariinisokeria ja vaikka kanelia päälle. Vaniljasokeriaki voi laittaa tai sitte voi jättää laittamatta. Mikä ny on kullekki mialuusta.

Heitä uunihi ja paista öpauttiarallaa kakskytviis minuuttia tai katto ny kuitenki miltä se näyttää, nottei ainakaa pääse palamaha. Kannattaa teherä heti toinenki samallaane, loppuu nimittäin aika äkkiää kesken, ku onnii hyvää. Piimän voi korvata vaikka jukurtilla tai jollaki muulla nestehellä. Jos maitua laittaa, niin sitte laittaasin vähä vähemmän sitä ja vaihtaasin soodan kokonansa leivinjauhoho. Kokeelkaa, maistuu varmasti sullekki!!!




Satu




keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Isänpäiväkortit

Viime toukokuussa värkättiin äitienpäiväksi kortit, joita koristi lasten käden kuvat. Niitä pääset kurkkaamaan TÄÄLTÄ. Samaa teemaa ajattelin jatkaa isänpäiväkorttien kanssa, joten painoimme kanteen koreilemaan muksujen jalan kuvat.


Äitienpäiväkorteissa sisällä oli käsiruno. Jalkarunoa en löytänyt netin syövereistä mistään, joten mun piti se runoilla sitten itse:


Tietenkin, kun runossa mainitaan "parhaan isän palkinto", liitettiin korttiin mitali, jonka sai ripustaa isän kaulaan:

Vaikka hoitomuksut ja Casmir on pieniä, jaksoivat he askarrella ja koristella kortteja antaumuksella. Näitäkin kortteja askarreltiin monena eri päivänä, samoin kuin äitienpäiväkortteja.


Yllä olevassa kuvassa Casmir liimailee sydäntarroja kortin täyteen. Ja alapuolen kuvassa koko korttiläjä valmiina isille annettavaksi.






Satu





tiistai 25. marraskuuta 2014

Camillan huone

Vihdoin sain siirrettyä kuvat koneelle ja pääsen esittelemään Camillan huoneen, jonka remppa valmistui jo jokin aika sitten. "Ennen" kuvia voi vilkaista aikaisemmasta postauksesta TÄÄLTÄ.

Nyt siihen kuvasaasteeseen:





Musta, valkoinen ja punainen valikoitui sattumalta huoneen väreiksi. Nyt punaisen päiväpeiton päällä on myös turkoosi huopa, joka ostettiin kuvien oton jälkeen. Näin saatiin täydennettyä huoneen väritystä niin, että Camillan fanittaman Haloo Helsingin uudet värit ovat huoneessa edustettuna. :)



Säilytystilaa huoneessa oli vähän, joten lipasto oli ensimmäisenä ostoslistalla. Se löytyi jyskistä. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy myös ikeasta ostettu kenkäsäilytykseen tarkoitettu laatikko, joka on oiva säilytystila pieneen huoneeseen. Ja tässä alemmassa kuvassa tuon jakkaran uumeniin voi kätkeä vaikka mitä. :) Lisäksi säilytystilaa löytyy sängyn alla olevasta laatikosta.





Kampaamosta saatu peilipöytä ajaa koulupöydän roolia ja ylimmässä kuvassa näkyykin ikeasta ostettu siihen sopiva tuoli. Karvamatto löytyi minimanista ja tuohon kristallilamppuun ihastuin anttilassa. Onneksi se kelpasi myös huoneen omistajalle. Verhot tuotti päänvaivaa, tykästyin tuohon yllä nähtävään kuosiin, mutta kyseisellä kuosilla varustettuja verhoja en löytänyt mistään. No, hätä keinot keksii... ;)







No, miltä huone näyttää? Camilla siellä ainakin tuntuu viihtyvän, ja se taitaa olla pääasia. :)




Satu





perjantai 7. marraskuuta 2014

Väsy

Kirjoitettavaa olis, aiheita olis, kunhan jaksais.

Nyt muhun on iskenyt joku jäätävä väsymys. Syksy, kylmyys, loska, viima, pimeys, harmaus, ankeus, auringottomuus, pitkät päivät, pitkät illat, töitä, töitä, TÖITÄ, juoksemista sinne, juoksemista tänne, muista se, muista tää... tuo kaikki ja vielä niin moni muu asia vaikuttaa nyt alentavasti mun mielialaani. Blogin päivittelykin on jäänyt ihan hävyttömän pienelle huomiolle.

Kuus viikkoa pitäis jaksaa, sitten alkaa ansaittu joululoma. JOULU... apua! SeKIN vielä! Ihan hirvittää ajatuskin tään kaiken säntäilyn lisäksi tulevista jouluhössötyksistä. Joulu on mun mielestä ihan liian materialistinen. Lahjat on turhia, koko hössötys on turhaa. Parasta olis, kun keskityttäis olennaiseen, perheeseen! Aattopäivän aikataulutus ei oo mua varten. Mieluummin haluaisin vaikka vaan löhötä kotona saunoen, syöden, herkutellen ja yhdessä aikaa viettäen. Tai ihan kaikesta mieluiten nauttisin auringosta ja lämmöstä tonttulakki päässä. Veisin perheeni joulunviettoon jonnekkin etelän lämpimään maahan, jos se olis mahdollista.

No mutta, tarkoitus nyt ei ollut edes alkaa kirjoittamaan joulusta, kunhan ajattelin pikaiset kuulumiset ja hiljaiselon selittelyt skriivata teille. Kai tää tästä iloksi taas muuttuu, kunhan saadaan käännettyä kalenterin sivuja niin paljon eteenpäin, että sen myötä auringonsäteetkin saavuttavat taas tään risukasan.

Yks remppakin on valmistunut, kamerassa kuvat odottavat julkaisuaan. Yritän ryhdistäytyä ja saada ne tänne! Siihen asti, nautitaan kurjuudesta!




Satu