tiistai 13. tammikuuta 2015

Sairaslomalla

Alaselkä sanoi työsopimuksensa irti sunnuntai-iltana. Se ei tykännyt mun konttimisesta lattianrajassa ja päättikin poksahtaa sieltä noustessani. Sen jälkeen ilta olikin aika tuskaisa, eikä kävelystäkään meinannut tulla mitään. Nyt sitten parannellaan kolmen päivän saikulla sitä. Onneksi kipu on alkanut antaa periksi, kumartelu ja pikkuCasmirin nostelu ottaa kipeää kyllä vielä, mutta kävely jo onnistuu. Eiköhän se tästä.

Huomaan Casmirin olevan paljon rauhallisempi, kun ollaan kahdestaan kotona. Ihan erilainen, mitä hän on silloin, kun teen töitä. Työpäivien iltoina Cassu on äkäinen ja kiukuttelee huomattavasti enemmän, kuin nyt. En oo aikaisemmin tajunnutkaan, miten mun työ vaikuttaa tuohon pikkuihmiseen. Taitaa olla melkoisen rankkaa jakaa äiti ja lelut vieraitten lasten kanssa. Tästä lähtien täytyy siis keskittyä työpäivien jälkeen enemmän Casmiriin sylitellen ja leikkien sen kanssa. Toinen on vielä niin pieni! <3

Harmittaa, kun en pääse pihalle ulkoilemaan. Ihan kivan näköinen ilma siellä olis, mutta en viitti alkaa pukemaan tällä selällä tuota kloppia. Täytyy ulkoilla iltapäivällä, kun isämies kotiutuu ja puettaa pojan. Onhan meillä täällä sisälläkin paljon tekemistä. :)

Mukavaa tiistaita Teille! Muistakaa arvostaa terveyttänne!




Satu




sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sekavaa

Päässäni on sekavaa. Liian monet värit risteilevät edestakaisin aivolohkosta toiseen. Tuntuu, etten saa ajatuksia järjestettyä ollenkaan ja sekoittuneet värit luovat vain ruman ruskeita, mustanpuhuvia möykkyjä päähäni. Mennyt vuosi nostaa vielä monia harmaita muistojaan pintaan, vaikka suurimmaksi osaksi vuosi olikin positiivinen. Miksi ne negatiivisen surulliset asiat puskevat läpi? Ehkä joudun niitä vielä läpikäymään saadakseni ne johonkin järjestykseen mieleni syövereihin ennenkä pystyn menemään eteenpäin. Myös monet menneisyyden haamut on jostain syystä nostaneet päätään ylös, ja oonkin läpikäynyt vuosien takaisia sähköpostiviestejäni... mikä ehkä oli sinänsä virhe. Poistin ne, turha vatvoa menneitä. Eikä menneiden vatvominen yleensä tapoihini kuulukkaan. Mutta joku ihmeen voima mut sai ne avaamaan ja läpikäymään vielä kerran. Kai sekin oli vain tehtävä, että niistä asioista voi päästää irti!

Paljon on tullut mietittyä elämän negatiivisia asioita ja ihmisten loukkaavia kommentteja. Ihmettelen joka kerta, miten joku voi arvostella toisten valintoja ja miten se joku voi ajatella olevansa itse oikeassa. Tuntuu, ettei täällä enää suvaita ketään. Asiat moninkertaistuu, jos loukkaukset koskevat omaa lasta. Silloin nostaa mun sisällä asuva leijonaemo päätään ja murahtaa varoittavasti. Puollustan lapsiani viimeiseen hengenvetooni asti! Vaadin lapsiltani toki paljon, välillä liikaakin, enkä kasvata heitä pumpulissa miettien ettei mun kullannuppuni ikinä voi tehdä mitään väärää. Laitan heidät vastuuseen teoistaan, jos ovat kaltoinkohdelleet jotain toista. Mutta en anna kenenkään myöskään heitä kaltoinkohdella. Totta on se, että jokainen "isku", mikä kohdistuu omaan lapseen, ottaa kaksinkertaisesti kipeää äitiin. Ainakin mun kohdalla totta tuo.

Onneksi kuitenkin näitä negatiivisia asioita on paljon vähemmän, kuin positiivisia, ja nyt täytyykin keskittyä niihin plussiin. Luulen, että kun nää vanhat asiat oon päässäni läpikäynyt, kääntyy uus sivu ja elämän kirkkaankeltainen valo taas voittaa kuus nolla nää mustanharmaat mietteet. Ollaanhan nyt jo menossa kevättä kohti, joka on jo iiiiiso positiivinen plussanmerkki ekalle uudelle sivulle. Pitäis kattella joku matka, mitä odottaa ja mielellään jonnekki aurinkoiseen paikkaan niin plussaa sais vahvistaa tehosteväreillä! Joka tapauksessa isoimmat plussat saa piirtää jokainen lapseni omalle sivulleen. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mutta sanon sen silti: "ilman heitä ei mulla olisi mitään!" <3


Selkeämpiä värejä päähäni odotellen...





Satu





torstai 1. tammikuuta 2015

Vanhasta Uuteen

Vuosi on vaihtunut. Paljon on vanhana vuotena taas sattunut ja tapahtunut. Aloitin viime vuoden olemalla vielä äitiyslomalla. Helmikuussa alkoi työt ja melkoisen raskas arki. Kevät kierähti pikavauhdilla ohi, kesästä nautittiin täysin rinnoin, lämpö ja aurinko... <3 Syksyllä jatkui raskas ja väsyttävä arki, pitkät työpäivät imivät musta tehokkaasti mehut. Nyt nautitaan ansaittua kolmen ja puolenviikon lomaa ja ladataan akkuja. Oon toiveikas, ettei tuleva vuosi olisi yhtä raskas arjen suhteen ajateltuna.

Viime vuonna pääsin toteuttamaan itseäni matkustelemisen suhteen peräti kahdesti. Huhtikuussa lähdin "Voicella on lentokone" porukan mukaan ikimuistoiselle seikkailulle Barcelonaan. Voi että, ihana matka ja ihania matkakavereita! <3 Elo-Syyskuun vaihteessa matkustettiin Konstan kymppimatkalle Turkkiin ja sinne jäi iso pala sydämestä. Kyllä mä takaisin sinne vielä aion palata! <3

Tämän vuoden matkasuunnitelmat on vielä auki, mutta jonnekkin on lähdettävä. Saa nähdä, mikä tulee olemaan seikkailukohteenani!

Perheessämme tullaan viettämään Heinäkuussa ensimmäisiä rippijuhlia. Edelleen mietin, minne se aika on kadonnut. Itsehän pääsin ripiltä ihan hiljattain... Vai?! :D

Ties mitä muuta mullistavaa on tänä vuonna tiedossa ja tulossa, se jää nähtäväksi. Ihanaa ja rakkauden täyteistä Tätä Vuotta kaikille ruudun toisella puolella istuville! <3




Satu