keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Elämä




Elämässä tulee vastaan myrskyjä ja synkkiä hetkiä.
Ne ovat väistämättömiä sen vuoksi,
että osaa taas nähdä valon
ja nousevan auringon.
Mustimmankin pilven takana paistaa aurinko,
rankimmankin sadekuuron jälkeen
pilvet väistyy ja valo lisääntyy.
Luota siis uuteen päivään
ja anna elämän kantaa.
Itsestäsi löydät sen voiman,
joka auringonsäteen lailla
läpäisee tumman kuoren
ja sulattaa jään.
Sinä olet valo!



Satu





tiistai 13. kesäkuuta 2017

Apinoita

Mustat kirjaimet hyppivät kilpaa valkoisella ruudulla. En saa niitä järjestykseen. Ajatukset harhailevat, sana siellä, toinen täällä. Miten saisin taas kahlittua nämä ilkikuriset mieleni möykyt, riiviömäiset apinat paikoilleen ja laitettua ne jotenkin nättiin riviin?

Päänisisäinen sekamelska johtuu useimmiten asioista, joihin en itse pysty vaikuttaa. Mun mieleni menee sekaisin koetusta vääryydestä, koski se sitten itseäni, perhettäni tai jotain läheistäni. Ymmärrykseni ei riitä ihan kaikkialle eikä sen tartte riittääkkään. Nytkin tuntuu siltä, että en saa kirjoitettua asioita niin, kuin haluaisin ne julki tuoda. Tekisi mieli oksentaa ajatuksentulva tähän näytölle ja jättää se siihen, mutta sen sotkun siivoamiseen menis ihan liian kauan aikaa ja sitä en jaksa.

Ehkä mä tyydyn vain toteamaan, että onneksi jälleen kerran, ympäriltä löytyy samanhenkistä porukkaa, joiden kanssa voi märehtiä ne riiviöapinat päänupista pienemmiksi. Onneksi on perhe, jolta saa tukea ja turvaa joka tilanteessa. Onneksi on ihmisiä, jotka ei hätkähdä mun omituisuuksia ja onneksi on ihmisiä jotka on yhtä omituisia kun mä. :D Onneksi en enää jaksa luoda ajatustakaan ihmisille, jotka vaan kuormittaa ja lisää mun pahaa oloa ja onneksi oon saanut elämääni takaisin tärkeitä tyyppejä! <3

Sekavaa tekstiä, ei päätä ei häntää. Mutta tiedän, että siellä on muutama, joka osaa ottaa tästä kopin. Kiitos Teille! Lupaan olla korvana, äänenä, silminä ja olkapäänä silloin, kun tarvitsette. Sitä saa mitä tilaa! :)



Satu






perjantai 19. toukokuuta 2017

Muutoksen toinen vaihe

Reilu kaks viikkoa on kulunut kroppakisan loppumisesta. Oon ottanut vähän rennommin syömisten suhteen, vaikkakin arkipäivinä noudattanut suunnilleen ruokavaliota edelleen, mutta esimerkiksi äitienpäiväviikonloppu oli kokonaisuudessaan herkkujen täyttämä. Ja tämä oli ihan tietoinen päätös. Liikunnan suhteen vähän löysennin sen ensimmäisen viikon kisojen jälkeen, mutta nyt mennään taas täysillä eteenpäin oman autotallikuntosalin laitteilla ja samojen kasin lenkkien avulla.

Tavoitteita oon miettinyt ja niin kuin aiemmin jo kisan loputtua sanoin, muutama kilo vielä on tiputettavana. Ne päätin tiristää pois NYT! Oon tässä tämän viikon aikana aloitellut siis pikkuhiljaa kakkosvaihetta täs vartalonmuokkaukses ja nyt mennäänki jo täyttä häkää eteenpäin. Aikarajaa en oo itselleni asettanut, katotaan miten homma lähtee etenemään. Mutta tietynlainen rajapyykki on mun takaraivossa Kimin tulevat rippijuhlat heinäkuun puolessavälissä. Olis tosi kiva olla siihen mennessä sellaisessa kunnossa, mistä haaveilen. :)

Mun liikunta painottuu nyt siis edelleen niihin pitkiin lenkkeihin, joita teen melkein jokainen viikonpäivä, vähintään kuus kertaa viikos. Mä nautin lenkkeilystä, se on mun intohimo. Lisäksi punttaan painoilla tosiaankin meidän autotallissa sen, mitä siellä pystyy. Öpaut neljä kertaa viikossa, tai viis, katoan tuonne meidän "salille".  Yläkroppapainotteista mun ähertäminen nyt on, koska tavoitteena muutenkin on saada käsivarsiin ja selkään muotoja lisää. Jalkalihaksia en halua enää kasvattaa tästä suuremmiksi ja niiden treenaaminen onkin sellaista ylläpitävää treeniä.  Niin ja mainittakoon tietenkin se leuanveto, jossa tavoitteena on aina yks lisää. :D Kolme menee jo peräkkäin epäpuhtaasti toki. Mulle riittää se, että saan leuan tangon yläpuolelle vaikka sitte jaloilla sätkien. Se on mulle hyväksyttävä leuka. :D

Kauhunsekaisin tuntein odotan jo kolmatta ja viimeistä vaihetta tään painonpudotuksen suhteen. Kroppahan ei ikinä oo valmis ja sen suhteen tulee projekteja riittämään tämän kakkosvaiheenkin jälkeen, mutta painonpudotus tietenki loppuu. Kolmosvaihe on vaikein mulle ainakin. Kun pitäis saada se paino pysymään sitte saavutetuissa tuloksissa. Täytyy miettiä siihenkin joku taktiikka. :D

Mutta näillä mennään nyt eteenpäin. Kertoilen kuulumisia miten homma etenee.


Aurinkoa ja lämpöä!



Satu



keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Muutoksen nurja puoli

Mun on pakko kirjoittaa myös tästä aiheesta. Todennäköisesti jokainen, joka on päättänyt karistaa kiloja pois, tai muuten vaan on päättänyt aloittaa terveellisemmän elämän, on törmännyt asian negatiiviseen puoleen. Muiden ihmisten ilkeämieliseenkin kommentointiin.

Jos mietin nyt vain tätä tämän vuoden projektia, on tähän neljään kuukauteen mahtunut jos jonkinmoista kommenttia. Paljon on heitä, joita tää on aidosti kiinnostanut ja mielelläni puhunkin tästä aiheesta, oikeista ruokailutavoista ja liikunnasta, jos jotakin se vaan kiinnostaa. Positiivinen kommentointi ja kysely on tosi jees! Oon varmaan omalla innostuneisuudellani saanut jotkut vähä hermostumaankin, anteeksi siitä jos näin on käynyt. Mutta mä oon sellainen, että kun innostun jostakin asiasta ja vielä kun näen miten positiivisia tuloksia alkaa syntymään, jauhan ehkä vähän liikaakin sitten kaikesta siihen liittyvästä. :D Mus on ehkä pikkuusen semmosta ituhippiä tai viherpiipertäjää, joka yrittää kokoajan enemmän nostaa päätään... help. :D Tämä ala kiinnostaa mua ihan suunnattomasti ja iso haave oliskin päästä joskus tekemään töitä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Mitä se sitten olisi, en tiedä. Opiskella pitäis, eikä siihen ihan nyt just ehkä oo mahdollisuuksia... Saa nähdä! :)

Mutta sitten on niitäkin ihmisiä aika paljon myös, joiden kommentoinnin oon jollain tapaa kokenut negatiivisena tai muuten jotenkin hankalana itseäni kohtaan. Sehän on ihan fakta, että kun yrittää laihduttaa ja meet kylään, niin kahvipöydässä ei meinata ymmärtää, että ei syö mitään hyvää tai oikeastaan ei ota mitään muuta, kun kahvia. Melko monessa paikassa emäntä on kysynyt, että etkö nyt mun seuraksi kasta jotain. No, kun en. Jos mä jokaisen seurassa ottaisin pullan, niitä kertyis kyllä ihan liikaa... toivon, että mun seura on hyvää muutenkin, kun vaan silloin kun syön sitä pullaa. Paljon on matkan varrella joutunut selittelemään omia valintoja, jopa niitä valintoja mitä tein ruokavalion puitteissa. Esimerkiksi tankkauspäiväni syömisiä ja juomisia arvosteltiin, että ne ei kuulu tähän suunnitelmaan... PT teki selväksi, että tankkauspäivänä saa nauttia elämästä ja syödä ihan mitä mieli tekee, niin ei voi olla sellaista ruokaa tai juomaa joka ei tähän ohjeeseen sitten sisältyisi. Oon myös törmännyt ilkeämieliseen kommentointiin, sellaiseen tilanteeseen josta häkellyin ihan täysin. Miten ihmiset voi olla niin ilkeitä... :( Seläntakana on puhuttu monenlaista, mutta mä nyt jätän ne omaan arvoonsa. Ainahan niitä puheita on.

Mun läheiset on kuitenkin täs ympärillä tukenut täysillä, enkä oo joutunut heille selittelemään valintojani. Onneksi. Muuten mun pää ei olisi kestänyt!

Haluankin toivottaa tsemppiä kovasti jokaiselle, joka kamppailee näiden ongelmien kanssa! Luota itseesi ja omiin valintoihisi, antaa muitten puhua mitä lystää! Ovat ehkä sitten vaan kateellisia tai jotain, mitä lie?!

Aurinkoa!



Satu




tiistai 2. toukokuuta 2017

Muutos

Kroppaprojektin kisaosuus on ohi. Omalta osaltani projekti vielä jatkuu kyllä, mutta jos nyt pieni ajatus tähän kuluneeseen neljään kuukauteen luotaisiin. Tammikuun alussa, kun starttasin auton nokan kohti PT-Jonin toimistoa, jännitti. Kaikki tässä uudessa alussa jännitti. Millaisia ihmisiä muut kisaajat olisivat, millainen PT, millainen ruokavalio, millainen treeniohjelma... ja miten mä itse pärjäisin muitten mukana. Ekan tapaamisen jälkeen fiilis oli tosi korkealla ja tuli tunne, että oon ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mä olin ehtinyt odottaa jotain projektia itselleni muutaman kuukauden jo ennen kuin edes tiesin, että tälläistä ollaan järkkäämässä.

Treenit lähti sujumaan heti alusta alkaen hyvin. Ruokavalio koostettiin ihan normaaleista ruuista, eikä tarvinnut väkisin syödä viittä purkkia rahkaa päivässä, onneksi! Sen verran omaa kroppaani tunnen, että parin totutteluviikon jälkeen jätin toiselta aterialta hiilarit kokonaan pois, ja se osoittautuikin erittäin hyväksi päätökseksi. Lisäksi tein pieniä muutoksia muutenkin. Paino tippui tasaisesti koko neljän kuukauden ajan. Toki väliin mahtui plussaviikko jos toinenkin, mutta sehän kuuluu asiaan. Tankkauspäiviä pidin kaksi ja ihme kyllä, näiden tankkausten jälkeen paino tipahti seuraavan viikon aikana molemmilla kerroilla ihan roimasti alaspäin. Näistä oli siis mun aineenvaihdunnalle paljon hyötyä!

Ekat kaks kuukautta treenasin kolmesti viikossa salilla ja aerobisia treenejä tuli sitten aika paljon tähän päälle. Loppua kohti käänsin treenaustahdin toisinpäin ja viimeisenä kuukautena kävinkin viidesti viikossa salilla ja päälle ainoastaan enää pitkät kävelylenkit välttäen liian kovaa aerobista liikuntaa. Vaihtelu teki mulle hyvää! Yksjakoisella aluksi treenatessa alkoi kroppa mennä aika tukkoon kahden kuukauden jälkeen joten sen vaihtaminen kaksijakoiseen auttoi asiaan. Viimeiseksi kuukaudeksi jaoin ohjelman vielä neljään osaan, että pääsin useammin salille.

Sitten niitä tuloksiakin vois ehkä kertoa vähän... :)
Painoa mulla tippui 18,2kg
Vyötärönympäryksestä lähti 21 senttiä
Rasvaprosentti tipahti 11%
Lihasprosentti kasvoi 4,2%

Tuloksiin ei voi olla kuin tyytyväinen. Annoin kyllä ihan kaikkeni tämän projektin suhteen, eikä missään kohtaa jäänyt jossittelun varaa. Enempään en olisi pystynytkään, tai mun kroppa ei olisi pystynyt. Tämän enempää en olisi voinut treenata ja puhtaammin en olisi voinut syödä. :)


Siinä näkyy miten oon muuttunut. Ja niin kuin alussa sanoinkin, projekti jatkuu ja muutama kilo olis vielä pudotettavana. Nyt vaan ei tarvi enää stressata jos paino junnaa tai ei tipu sitä vauhtia, mitä ajattelisin. Kisa on onnellisesti ohi, tiukka se oli, eikä missään vaiheessa mulle ainakaan ollut selvää kuka tämän tulee voittamaan. Pienellä piste-erolla vein ensimmäisen sijan kuitenkin. :)

Suurin kiitos kuuluu tästä mun omalle perheelleni ja ennen kaikkea lasten isämiehelle mittaamattoman isosta tuesta! <3 Kiitos kuuluu myös äitille, joka päästi mua salille kesken päivän ja Piialle, joka on jaksanut kuunnella mun vaahtoamista joka ikisestä asiasta tään neljän kuukauden aikana. :D Kiitos myös PT-Jonille, kun ylipäätään järjestit tämän jutun ja Kiitos meidän mahtavalle kisaporukalle. Jokainen nainen meistä on rautaa! <3 Pidetäänhän yhteyttä! <3



Satu




lauantai 25. maaliskuuta 2017

Mitä kuuluu

Paljon säpinää, tapahtumia, menoja sinne ja tänne ynnämuuta mahtuu näin ison perheen kuulumisiin, jos joku esittää otsikossa olevan kysymyksen mulle. Jospa päivitänkin tänne, mitä meille kuuluu. :)

Aloitetaan nyt vaikka päällimmäisenä mielessä olevasta asiasta. Kimi on ilmeisesti perinyt kirjoituslahjan isomummaltaan, hän nimittäin tuli toiseksi koulujen kirjoituskilpailussa ja kääri sievoisen summan massia siitä. Hienoa. :D Lisäksi, kun 15-vuotta tuli viimeviikolla täyteen, on kovasti toiveissa, että mopokortti olisi ensviikolla taskussa. Kirjallinen koe meni jo läpi puhtaasti nollavirheillä! Ajotunteja vähän vielä alkuviikosta käytävänä on ja toivotaan, että ehkä keskiviikkona olisi mopon käsittelykoe ja sen myötä kortti taskussa.

Konsta kävi maanantaina tärykalvon paikkausleikkauksessa ja se meni hyvin. Näillä näkymin korva saatiin paikattua, eikä isompaa leikkausta tarvita, mutta keskiviikkona kontrollikäynnillä se nyt sitten nähdään, onko kaikki ok. Leikkauksesta on toivuttu hyvin, parin viikon liikuntakielto toki on päällä nyt.

Carolinan ja Casmirin yhteissyntärijuhlia suunnitellaan kovasti pääsiäisen aikoihin vietettäväksi. Kakkujen täytetoiveita ja ulkonäköä ollaan jo puitu ja Cassulla onkin aika selvät sävelet. Cartsan pitää vielä päättää mitä haluaa. Carolina täyttääkin pyöreät kymmenen vuotta ja kymppimatka on varattu syyskuuksi. Me lähdetään bulgariaan. :D Cassu puolestaan täyttää neljä, ja näin ollen hänet saisi ilmoittaa seurakunnan päiväkerhoon ens syksyksi. Hui! :D

Camillalla oli elämänsä ensimmäinen koe-esiintyminen, kun hän haki koulunsa ensvuoden musikaaliin. Tyttö on itse tyytyväinen suoritukseensa ja nyt sitten vaan odotellaan, irtoaisko joku rooli, peukut pystys siis! Camilla on saanut varsinkin tässä kuussa tehdä paljon töitä tanssikoulu Wimmalla, sijaisuuksia ja omia tunteja on saatu mahtumaan viikkoaikatauluun, joka on muutenkin melko tiukka. Ei montaa vapaatuntia mahdu tytön arkipäiviin, mutta kunhan koulu sujuu hyvin, niin voi hyvillä mielillä sitten harrastaakkin ja tienata myös.

Pahnan pohjimmaisena onkin sitten Kastanja. Tuo Tantta-Pissaliisaksi ristimäni mininainen, jolla on tahtoa, asennetta ja pitkäjänteisyyttä niin, että sitä vois muillekkin ehkä jakaa. :D Melkoinen "pesusieni" siinä mielessä, että se imee itseensä kaikki vaikutteet, varsinkin ne, mitä ei tarttisi imeä. :D Jos mä komennan Casmiria jostakin asiasta, ihan varmasti Kastanja säestää mun vieressä sormi pystyssä paasaten samoin, kun mä. Musiikki on Katan lempijuttuja, niinkuin meidän perheessä on muillakin, mutta Katan kohdalla ehkä vielä hitusen enemmän, kuin muilla. Tyttö on nyt puolitoistavuotias ja osaa toivoa juutuupista biisiä. :D Vaatimus on usein joko Sia tai Haloo Helsinki. Se tanssii ja tapailee laulunsanoja jo.

On se jännä nähdä, mitä näistä mukeloista isoina oikein tuleekaan. Tällääsiä kuulumisia täältä tänään. Meille "vanhuksiille" nyt ei mitään ihmeellistä kuulu. Kaikki aika menee tään huushollin pyörittämiseen. Yritetään toki vähän saada itsekkin tässä sivussa jotain harrastettua ja soviteltua salipäivät ja lentopalloreenit johonki väliin. Jos nää ei oo niitä ruuhkavuosia niin sitten ei oo mitkään vuodet niitä!! :D

Aurinkoisia kevätpäiviä mä täältä edelleen toivottelen ihan jokaiselle!



Satu




torstai 9. maaliskuuta 2017

Tajunnanvirran näppäilyä

Ajatuksia, paljon ajatuksia. Niitä on piisannut viimeaikoina moneen eri suuntaan. Kyseenalaistamista ja yrityksiä ymmärtää. Irti päästämistä asioista, jotka on tuottanut vain pahaa mieltä, vääränlaista ihmetystä tai muuten vain negatiivisuutta elämääni. Itsensä löytämisen kautta löytää myös ne säilyttämisen arvoiset asiat tai ne asiat joita kannattaa tavoitella. Joissakin tilanteissa oon syyllistänyt itseäni liikaa ja yrittänytkin liikaa, sen ymmärrän nyt. Mutta kun tuon asian ymmärsin, oon saanut huokaista helpotuksesta. Mun ei tarttekkaan miellyttää jokaista eikä mun tarvitse olla se, joka on kokoajan se aktiivinen osapuoli tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos ajattelen itseäni äitiroolin kautta, koen epäonnistuneeni monessa asiassa. Vielä kun ymmärtäisi sen, missä on menty vikaan ja osaisi korjata asioita, niin oltaisiin askeleen pidemmällä. Tässäkin asiassa oon purkanut mennyttä ja yrittänyt sen kautta muuttaa toimintatapojani. Lasten isämiehen kanssa ollaan asiaa moneenkin otteeseen tämän alkuvuoden aikana käyty läpi. Onneksi en oo näitten asioitten kanssa yksin, vaan yhdessä kehitellään uudet toimintatavat. Kyllähän se vanhemmuuskin kasvaa lasten kasvun myötä ja muuttuu, ihan niin kuin lapsetkin muuttuu. Valmis äiti en oo ikinä, sen voin myöntää jo nyt. Joten anteeksi lapseni, kun äiti on välillä vähän "raaka ja vihreä" tässä roolissa. Mäkin opettelen joka päivä tätä roolia, vaikka oon sitä jo opetellut kuustoista ja puoli vuotta. :)

Kroppaprojektissa ollaan ylitetty puoliväli ja reilu viikko sitten oli puolivälimittaukset. Tyytyväinen saan olla jokaiseen tulokseen. Rasvaprosentin pudotuksessa olinkin jaetulla ykkössijalla. Jee! :D Mutta vaikka tämä onkin kilpailu, hoen itselleni kokoajan, että itselle tätä tehdään. En anna oman mieleni nyt stressaantua siitä, että mun on voitettava koko kisa. Mä voitan joka tapauksessa tässä itseni ja voitan itselleni uudenlaisen elämäntavan. Mulle on oikeastaan ihan yks hailee missä kohdin mun sijoitus lopussa meidän ryhmässä on. Silti mä oon omassa elämässäni saavuttanut taas jotain ja sen kautta oon voittaja. Jokainen meidän kisaryhmässä on hatunnoston arvoinen nainen, kun on uskaltanut laittaa itsensä ihan omalla naamalla likoon julkisesti. Meillä on tosi hyvä porukka! Loppubileitä odotellessa... :D

Kevätkin oli ja meni... no ei vaan, oli jo niin keväiset kelit ja sitte alkoi taas tulla tuota valkoista köntsää taivaan täydeltä. Mii dont laik! Mutta tuloohan se kevät sieltä kovaa kyytiä silti. Uus lumi vanhan surma ja sitä rataa. Joten nautinnollisia KEVÄTpäivitä jokaiselle edelleen toivottelen! :)



Satu




perjantai 24. helmikuuta 2017

Kuka, Mitä, Missä

Etsimistä, harhailua, miettimistä. Askeleet tuntuu välillä niin hatarilta, mutta toisina päivinä jopa jo hiukan kevyemmiltäkin. Hukassa olemista kuitenkin vielä suurin osa ajasta, jota elän. Istun joinakin päivinä ihmettelemässä, kuka oon, kuka musta on tullut ja millaiseksi haluan tulla. Elämä opettaa ja kasvattaa joka ikinen päivä. Mutta kasvutarinan tempo on eri elämänvaiheissa huomattavastikkin erilainen. Sisin pysyy tietyllä lailla samanlaisena, tai on pysynyt. Edelleen mietin monista asioista samoin kuin vuosia sitten, perusarvot ovat säilyneet. Mutta muuten kaikki se hössötys pienempien asioitten ympärillä muuttuu kasvun myötä.

Onko kaikki tämä sitten kipuilua iän karttuessa, vai omien ajatusten kyseenalaistamista? Haluaisin elämääni paljon muutoksia, suuriakin. Monet niistä vois olla ihan toteuttamiskelpoisia jo nyt, mutta toiset taas sitten ei niinkään. En haluaisi asua täällä, mutta yksin en voi tuota asiaa päättää. Perheessäni on useampi vastaan sanoja. Tietenkin oon onnellinen siellä, missä perheeni on, mutta oon varma, että voisin olla onnellisempi muualla. Ja oon varma, että muutkin perheestäni olisi onnellisempia, kunhan antaisivat mahdollisuuden edes ajatusleikille tämän asian tiimoilta.

Iloinen oon kuitenkin siitä, että kevät on tulossa. Pienin, Kastanja siis, kasvaa kovaa vauhtia ja siitäkin oon tosi iloinen. Oon kyllästynyt jo pikkuvauva-aikaan ja vaippa-aikaan. Vauvaa meillä ei enää oo, mutta vielä on matkaa jonkin verran siihen, ettei tartte kaupasta rehata liberoja niska limas. Onhan noita vaippoja täs tullutkin vaihdeltua kohta seittemäntoistavuoden ajan melkein tauotta... miten mä oon jaksanut? En ymmärrä sitä itsekkään. Nautin ajatuksesta, että meidän lapsiluku on täynnä, eikä enää tarvitse aloittaa alusta yöheräilyjä ym. Pikkuhiljaa tuntuu siltä, että olis jo sen oman elämän aikakin... Kai. :)

Itselleni oon täs aikaa ottanutkin kroppaprojektin myötä ja tuloksia on edelleen tullut tasaiseen tahtiin. Tunnen oloni hyväksi, vaikkakin nyt justiin oon flunssassa ja liikunta on ollut pari päivää tauolla. Huominen ainakin pitää vielä huilata, mutta toiveet korkealla odotan sunnuntaita, että pääsisin vihdoin taas salille. Läskiä on sulanut muutaman kilon verran, mutta sitäkin enemmän on tapahtunut kiinteytymistä. Kohta ollaankin puolessa välissä ja saan käydä tsekkaamassa välilukemat, jännää.

Niin joo, ja kävinhän mä hammaslääkärin penkilläkin makaamassa kuluneella viikolla. Muutama hyvä käynti on nyt takana, mutta edelleen se pelko on niin voimakas, että aamulla maha meni ihan kuralle, eikä mistään tekemisestä oikein tullut mitään. Sitten kun käynti oli ohitse, ja sain astella pelottavasta paikasta pois, silloin oli voittajafiilis ja taas kerran sain olla ylpeä, että selvisin, eikä käynyt kuinkaan. Kyllä kai tämäkin asia vielä iloksi muuttuu... :D Pikkuhiljaa.

Lopetan nyt jaarittelut tähän, koska sitähän piisais vaikka ja kuinka. :D Mukavaa viikonloppua Sulle!



Satu




perjantai 10. helmikuuta 2017

Perjantai

Mulla on pitkästä aikaa hyvä olo. Tänään on ollut hyvä päivä. Onnistumisia kroppaprojektissa, positiivisia sanoja muutamastakin suusta ja ahaa-elämyksiä ihmisistä. Oon huomannut, ettei mun tartte ymmärtää jokaista ja jokaisen ihmisen valintoja. Oon myös huomannut sen, että toiset ihmiset osaa yllättää jollakin kommentillaan. Mä analysoin ihmiset läpikotaisin huomaamattani heti, kun ensikerran kohdataan. Ja analysointi jatkuu aina, kun ollaan tekemisissä. Se tulee multa luonnostaan, enkä tietoisesti sitä ajattele sen kummemmin ennenkä huomaan, että olen tehnyt jonkinlaisen johtopäätöksen ihmisen luonteesta ja tavasta toimia. Uusissa tuttavuuksissa on se hieno puoli, että he pääsevät väkisinkin yllättämään ja välillä osoittamaan sen, ettei analyysit aina mee ihan oikein. Ensivaikutelma voi olla ihan väärä, mutta usein se kyllä osuu oikeaankin.

Sisäinen oloni alkaa palautua normaalitilaan, siihen mikä se on ollut muutama vuosi sitten ennen kuin se inhottava matalaliito alkoi. Ihanaa, siis aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa on löytää taas oma tuttu sielu tai mikä lie se nyt sitten onkaan. Positiivisuus lisääntyy, se on sitä oikeaa mua. Löysin itseni jo surffailemasta fitfarmin retriittisivuillakin. Se on sitä, mistä oon aikaisemmin haaveillut, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Mutta se on parin viimevuoden aikana jäänyt ihan toistenlaisten ajatusten jalkoihin. Onneksi suunta on nyt tämä, eikä enää se mutakuopan pohja, jossa kyllä ei enää olisi syvemmälle päässytkään, missä jo kävin.

Tuun olemaan varmaan ärsyttävänkin positiivinen tästä eteenpäin. Mulla on luonnostaan taipumus paasata niistä asioista, joiden tiedän tekevän ihmisille hyvää, ravinnosta ja liikunnasta. Yritän nyt tietoisesti välttää näitä puheenaiheita ellei joku satu ottaa itse niitä puheeksi. Mua ärsyttää itseäkin välillä, kun huomaan suoltavani tekstiä jossa keikkuu hiilarit ja proteiinit ja älä syö sitä vaan syö tätä- jutut. Anteeksi siis mun läheiset! Ei oo tarkootus paasata! :D Sanokaa kun oon rasittava. :D

Surffailin myös yks päivä asioita, mitä mä voisin tehdä isona. Päädyin katselemaan eri koulutusvaihtoehtoja ja löysinkin mielenkiintoisen jutun, mutta en mä täs elämäntilantees pysty lähteä koulunpenkille. Turhauttavaa, kaikki on aina kiinni rahasta. Kai mä löydän jonkun polun, mitä pitkin mun pitää lähteä itseäni toteuttamaan. Jos vain valaistuisin sen(kin) asian suhteen.

Mutta joo, elämä on kuitenkin menossa hyvään suuntaan. Vihdoin! :)




Satu



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Aurinko

Edellinen tekstini alkaa Aurinkoisissa merkeissä. Tänään paistaa myös ihanasti aurinko. Näyttää siis siltä, että aurinko aktivoi mut. Melkeinpä voin nähdä silmissäni "ladataan akkua" tekstin aina silloin, kun aurinko paistaa. Enkä laske montako kertaa mainitsin noissa ekoissa lauseissa tuon saman sanan... evvk. :D

Pakkastakin on. En tykkää. Haluaisin mennä ulos tuonne kirkkauteen, mutta pakkanen ajaa sisälle ja käskee vetämään villasukat jalkaan. Voin vaan kuvitella miten paljon virtaa mulla olis jossain lämpöisessä maassa. Miten paljon iloisempi mieli ympäri vuoden. Miten paljon helpompaa oman itseni kanssa. Ehkä mä vielä joskus muutan jonnekin kauas täältä, en tiedä. Mutta talvet on mulle viimevuosina ollut pelkkää selviytymistaistelua. Päivä kerrallaan meininkiä. Ei täyttä elämää kuitenkaan, tai ainakaan sellaista elämää mitä minä pidän elämänä.

Elämänmuutosprojekti etenee kuitenkin talvesta huolimatta ihan hyvin. Paino olisi saanut mun mielestä pudota tähän mennessä jo enemmän, mutta ilmeisesti pudotustahti on ollut ihanteellinen. Ruokavaliossa oon pysynyt, ainoatakaan repsahdusta ei oo tammikuun alun jälkeen tullut. Sen verran oon poikennut ohjeista, etten oo pitänyt vapaasyöntipäivää vielä ollenkaan. Suositeltavaa olisi kuulemma kolmen viikon välein höllätä yks päivä. Mä höllään vasta ensviikon lauantaina, eli seittemän viikon jälkeen. Toivon, ettei se oo liian myöhäistä, ettei paino ala nyt tän ja ensviikon aikana jumittaa.

Liikkunut oon mielestäni niin paljon, kuin on mahdollista. Tai ainahan voi liikkua enemmän, mutta sanotaanko niin päin, että niin paljon kuin on terveellistä. Kolme kertaa viikossa salilla kovat treenit ja kolme kertaa aerobinen ohjattu tunti sekä mahdolliset pitkät kävelylenkit päälle. Torstain oon pyrkinyt pitämään täydellisenä lepopäivänä, ei edes lenkkiä silloin. Näillä mennään nyt sitte huhtikuun loppuun ja toivotaan, ettei mitään sairastumisia tuu tähän väliin. Muuta en pysty tämän projektin eteen tekemään ja kroppani reagoi miten reagoi. Sen verran kilpailuviettiä mulla on, että tietenkin se voitto olis kiva, mutta en mä pysty tähän vaikuttaa tän enempää joten nyt täytyy lopettaa stressaaminen tuosta asiasta. Menee kroppa muuten lukkoon pelkän stressaamisen takia.

Joka tapauksessa nautin tästä kevään odottelusta ja toivon, että se toisi mukanaan myös jotain ihan uutta mun elämääni... edelleen on kutina, että jotain kivaa erilaista tämän vuoden aikana tulee tapahtumaan, mutta nähtäväksi jää, mitä. :) Voi olla, että elättelen toiveita turhaan, tai sitten en. :)

Aurinkoisia kevätpäiviä Teille kaikille!



Satu




lauantai 21. tammikuuta 2017

Uusi

Aurinko paistaa. Elämässä näkyy taas värejä. Vuoden vaihtuessa tai vaihteen jälkeen sain aloittaa elämäntapamuutoksen. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin sanoisin tammikuun toisen päivän olleen loppuelämäni ensimmäinen. Vanhan elämän loppu ei houkuta yhtään ja jos sitä olisi jatkanut, en näkisi värejä nyt, enkä edes tuota auringonpaistetta. Sumu on hälventynyt silmistäni vireystason noustessa pikkuhiljaa. Liikunnalla on ihmeellinen voima. Se ottaa, mutta antaa paljon enemmän. Samoin puhtaalla ruualla, vielä suurempi voima.

Tänään on tuntunut siltä, että kevät antaa jo esimakua tulostaan. Vaikka aamulla mittari näyttikin usiempaa pakkasastetta, silti ulkona tuntuu keväiseltä. Vielä on liian aikaista ajatella, ettei enää pakkaset pauku tai sada lunta, mutta mä aion nauttia ainakin tämän päivän tästä fiiliksestä. Ihan sama miltä huomenna näyttää, elän tässä ja nyt.

Mun pään sisällä olo tuntuu jotenkin seesteiseltä, vaikka ympärillä tapahtuukin vaikka ja mitä. Oon silti saanut käännettyä ajatukset positiivisiksi ja mikä tärkeintä, oon alkanut ajatella ja nähdä itsenikin positiivisena. Itsensä mollaamisesta tuli tapa jossain vaiheessa, eikä se tie kyllä johda ainakaan mihinkään hyvään. Joten ne ajatukset on heitetty roskikseen ja tilalle hankittu uusia.

Tietenkin paljon stressiä aiheuttavia tekijöitä elämästä löytyy ripakopallinen edelleen, mutta minkäs niillekkään murehtimalla saa? Asioilla on yleensä tapana järjestyä ja luottavaisin mielin oon marssimassa eteenpäin tätä uutta elämääni. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan. Tuntosarvet on aistivinaan, että jotain uutta on tapahtumassa tai että nämä tämänhetkiset tapahtumat on alkua jollekkin isommalle jutulle. Ihan jännittää mitä se on, siihen en vielä tiedä vastausta. Mutta tulevaisuudentoivo on siis näköjään herännyt, huomaan sen asian nyt itsekin vasta tässä tätä kirjoittaessani. Se on ollut hukassa aika kauan.

Toivotan siis positiivista uutta vuotta jokaiselle, myös itselleni. :)




Satu