perjantai 24. helmikuuta 2017

Kuka, Mitä, Missä

Etsimistä, harhailua, miettimistä. Askeleet tuntuu välillä niin hatarilta, mutta toisina päivinä jopa jo hiukan kevyemmiltäkin. Hukassa olemista kuitenkin vielä suurin osa ajasta, jota elän. Istun joinakin päivinä ihmettelemässä, kuka oon, kuka musta on tullut ja millaiseksi haluan tulla. Elämä opettaa ja kasvattaa joka ikinen päivä. Mutta kasvutarinan tempo on eri elämänvaiheissa huomattavastikkin erilainen. Sisin pysyy tietyllä lailla samanlaisena, tai on pysynyt. Edelleen mietin monista asioista samoin kuin vuosia sitten, perusarvot ovat säilyneet. Mutta muuten kaikki se hössötys pienempien asioitten ympärillä muuttuu kasvun myötä.

Onko kaikki tämä sitten kipuilua iän karttuessa, vai omien ajatusten kyseenalaistamista? Haluaisin elämääni paljon muutoksia, suuriakin. Monet niistä vois olla ihan toteuttamiskelpoisia jo nyt, mutta toiset taas sitten ei niinkään. En haluaisi asua täällä, mutta yksin en voi tuota asiaa päättää. Perheessäni on useampi vastaan sanoja. Tietenkin oon onnellinen siellä, missä perheeni on, mutta oon varma, että voisin olla onnellisempi muualla. Ja oon varma, että muutkin perheestäni olisi onnellisempia, kunhan antaisivat mahdollisuuden edes ajatusleikille tämän asian tiimoilta.

Iloinen oon kuitenkin siitä, että kevät on tulossa. Pienin, Kastanja siis, kasvaa kovaa vauhtia ja siitäkin oon tosi iloinen. Oon kyllästynyt jo pikkuvauva-aikaan ja vaippa-aikaan. Vauvaa meillä ei enää oo, mutta vielä on matkaa jonkin verran siihen, ettei tartte kaupasta rehata liberoja niska limas. Onhan noita vaippoja täs tullutkin vaihdeltua kohta seittemäntoistavuoden ajan melkein tauotta... miten mä oon jaksanut? En ymmärrä sitä itsekkään. Nautin ajatuksesta, että meidän lapsiluku on täynnä, eikä enää tarvitse aloittaa alusta yöheräilyjä ym. Pikkuhiljaa tuntuu siltä, että olis jo sen oman elämän aikakin... Kai. :)

Itselleni oon täs aikaa ottanutkin kroppaprojektin myötä ja tuloksia on edelleen tullut tasaiseen tahtiin. Tunnen oloni hyväksi, vaikkakin nyt justiin oon flunssassa ja liikunta on ollut pari päivää tauolla. Huominen ainakin pitää vielä huilata, mutta toiveet korkealla odotan sunnuntaita, että pääsisin vihdoin taas salille. Läskiä on sulanut muutaman kilon verran, mutta sitäkin enemmän on tapahtunut kiinteytymistä. Kohta ollaankin puolessa välissä ja saan käydä tsekkaamassa välilukemat, jännää.

Niin joo, ja kävinhän mä hammaslääkärin penkilläkin makaamassa kuluneella viikolla. Muutama hyvä käynti on nyt takana, mutta edelleen se pelko on niin voimakas, että aamulla maha meni ihan kuralle, eikä mistään tekemisestä oikein tullut mitään. Sitten kun käynti oli ohitse, ja sain astella pelottavasta paikasta pois, silloin oli voittajafiilis ja taas kerran sain olla ylpeä, että selvisin, eikä käynyt kuinkaan. Kyllä kai tämäkin asia vielä iloksi muuttuu... :D Pikkuhiljaa.

Lopetan nyt jaarittelut tähän, koska sitähän piisais vaikka ja kuinka. :D Mukavaa viikonloppua Sulle!



Satu




perjantai 10. helmikuuta 2017

Perjantai

Mulla on pitkästä aikaa hyvä olo. Tänään on ollut hyvä päivä. Onnistumisia kroppaprojektissa, positiivisia sanoja muutamastakin suusta ja ahaa-elämyksiä ihmisistä. Oon huomannut, ettei mun tartte ymmärtää jokaista ja jokaisen ihmisen valintoja. Oon myös huomannut sen, että toiset ihmiset osaa yllättää jollakin kommentillaan. Mä analysoin ihmiset läpikotaisin huomaamattani heti, kun ensikerran kohdataan. Ja analysointi jatkuu aina, kun ollaan tekemisissä. Se tulee multa luonnostaan, enkä tietoisesti sitä ajattele sen kummemmin ennenkä huomaan, että olen tehnyt jonkinlaisen johtopäätöksen ihmisen luonteesta ja tavasta toimia. Uusissa tuttavuuksissa on se hieno puoli, että he pääsevät väkisinkin yllättämään ja välillä osoittamaan sen, ettei analyysit aina mee ihan oikein. Ensivaikutelma voi olla ihan väärä, mutta usein se kyllä osuu oikeaankin.

Sisäinen oloni alkaa palautua normaalitilaan, siihen mikä se on ollut muutama vuosi sitten ennen kuin se inhottava matalaliito alkoi. Ihanaa, siis aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa on löytää taas oma tuttu sielu tai mikä lie se nyt sitten onkaan. Positiivisuus lisääntyy, se on sitä oikeaa mua. Löysin itseni jo surffailemasta fitfarmin retriittisivuillakin. Se on sitä, mistä oon aikaisemmin haaveillut, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Mutta se on parin viimevuoden aikana jäänyt ihan toistenlaisten ajatusten jalkoihin. Onneksi suunta on nyt tämä, eikä enää se mutakuopan pohja, jossa kyllä ei enää olisi syvemmälle päässytkään, missä jo kävin.

Tuun olemaan varmaan ärsyttävänkin positiivinen tästä eteenpäin. Mulla on luonnostaan taipumus paasata niistä asioista, joiden tiedän tekevän ihmisille hyvää, ravinnosta ja liikunnasta. Yritän nyt tietoisesti välttää näitä puheenaiheita ellei joku satu ottaa itse niitä puheeksi. Mua ärsyttää itseäkin välillä, kun huomaan suoltavani tekstiä jossa keikkuu hiilarit ja proteiinit ja älä syö sitä vaan syö tätä- jutut. Anteeksi siis mun läheiset! Ei oo tarkootus paasata! :D Sanokaa kun oon rasittava. :D

Surffailin myös yks päivä asioita, mitä mä voisin tehdä isona. Päädyin katselemaan eri koulutusvaihtoehtoja ja löysinkin mielenkiintoisen jutun, mutta en mä täs elämäntilantees pysty lähteä koulunpenkille. Turhauttavaa, kaikki on aina kiinni rahasta. Kai mä löydän jonkun polun, mitä pitkin mun pitää lähteä itseäni toteuttamaan. Jos vain valaistuisin sen(kin) asian suhteen.

Mutta joo, elämä on kuitenkin menossa hyvään suuntaan. Vihdoin! :)




Satu



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Aurinko

Edellinen tekstini alkaa Aurinkoisissa merkeissä. Tänään paistaa myös ihanasti aurinko. Näyttää siis siltä, että aurinko aktivoi mut. Melkeinpä voin nähdä silmissäni "ladataan akkua" tekstin aina silloin, kun aurinko paistaa. Enkä laske montako kertaa mainitsin noissa ekoissa lauseissa tuon saman sanan... evvk. :D

Pakkastakin on. En tykkää. Haluaisin mennä ulos tuonne kirkkauteen, mutta pakkanen ajaa sisälle ja käskee vetämään villasukat jalkaan. Voin vaan kuvitella miten paljon virtaa mulla olis jossain lämpöisessä maassa. Miten paljon iloisempi mieli ympäri vuoden. Miten paljon helpompaa oman itseni kanssa. Ehkä mä vielä joskus muutan jonnekin kauas täältä, en tiedä. Mutta talvet on mulle viimevuosina ollut pelkkää selviytymistaistelua. Päivä kerrallaan meininkiä. Ei täyttä elämää kuitenkaan, tai ainakaan sellaista elämää mitä minä pidän elämänä.

Elämänmuutosprojekti etenee kuitenkin talvesta huolimatta ihan hyvin. Paino olisi saanut mun mielestä pudota tähän mennessä jo enemmän, mutta ilmeisesti pudotustahti on ollut ihanteellinen. Ruokavaliossa oon pysynyt, ainoatakaan repsahdusta ei oo tammikuun alun jälkeen tullut. Sen verran oon poikennut ohjeista, etten oo pitänyt vapaasyöntipäivää vielä ollenkaan. Suositeltavaa olisi kuulemma kolmen viikon välein höllätä yks päivä. Mä höllään vasta ensviikon lauantaina, eli seittemän viikon jälkeen. Toivon, ettei se oo liian myöhäistä, ettei paino ala nyt tän ja ensviikon aikana jumittaa.

Liikkunut oon mielestäni niin paljon, kuin on mahdollista. Tai ainahan voi liikkua enemmän, mutta sanotaanko niin päin, että niin paljon kuin on terveellistä. Kolme kertaa viikossa salilla kovat treenit ja kolme kertaa aerobinen ohjattu tunti sekä mahdolliset pitkät kävelylenkit päälle. Torstain oon pyrkinyt pitämään täydellisenä lepopäivänä, ei edes lenkkiä silloin. Näillä mennään nyt sitte huhtikuun loppuun ja toivotaan, ettei mitään sairastumisia tuu tähän väliin. Muuta en pysty tämän projektin eteen tekemään ja kroppani reagoi miten reagoi. Sen verran kilpailuviettiä mulla on, että tietenkin se voitto olis kiva, mutta en mä pysty tähän vaikuttaa tän enempää joten nyt täytyy lopettaa stressaaminen tuosta asiasta. Menee kroppa muuten lukkoon pelkän stressaamisen takia.

Joka tapauksessa nautin tästä kevään odottelusta ja toivon, että se toisi mukanaan myös jotain ihan uutta mun elämääni... edelleen on kutina, että jotain kivaa erilaista tämän vuoden aikana tulee tapahtumaan, mutta nähtäväksi jää, mitä. :) Voi olla, että elättelen toiveita turhaan, tai sitten en. :)

Aurinkoisia kevätpäiviä Teille kaikille!



Satu