perjantai 24. helmikuuta 2017

Kuka, Mitä, Missä

Etsimistä, harhailua, miettimistä. Askeleet tuntuu välillä niin hatarilta, mutta toisina päivinä jopa jo hiukan kevyemmiltäkin. Hukassa olemista kuitenkin vielä suurin osa ajasta, jota elän. Istun joinakin päivinä ihmettelemässä, kuka oon, kuka musta on tullut ja millaiseksi haluan tulla. Elämä opettaa ja kasvattaa joka ikinen päivä. Mutta kasvutarinan tempo on eri elämänvaiheissa huomattavastikkin erilainen. Sisin pysyy tietyllä lailla samanlaisena, tai on pysynyt. Edelleen mietin monista asioista samoin kuin vuosia sitten, perusarvot ovat säilyneet. Mutta muuten kaikki se hössötys pienempien asioitten ympärillä muuttuu kasvun myötä.

Onko kaikki tämä sitten kipuilua iän karttuessa, vai omien ajatusten kyseenalaistamista? Haluaisin elämääni paljon muutoksia, suuriakin. Monet niistä vois olla ihan toteuttamiskelpoisia jo nyt, mutta toiset taas sitten ei niinkään. En haluaisi asua täällä, mutta yksin en voi tuota asiaa päättää. Perheessäni on useampi vastaan sanoja. Tietenkin oon onnellinen siellä, missä perheeni on, mutta oon varma, että voisin olla onnellisempi muualla. Ja oon varma, että muutkin perheestäni olisi onnellisempia, kunhan antaisivat mahdollisuuden edes ajatusleikille tämän asian tiimoilta.

Iloinen oon kuitenkin siitä, että kevät on tulossa. Pienin, Kastanja siis, kasvaa kovaa vauhtia ja siitäkin oon tosi iloinen. Oon kyllästynyt jo pikkuvauva-aikaan ja vaippa-aikaan. Vauvaa meillä ei enää oo, mutta vielä on matkaa jonkin verran siihen, ettei tartte kaupasta rehata liberoja niska limas. Onhan noita vaippoja täs tullutkin vaihdeltua kohta seittemäntoistavuoden ajan melkein tauotta... miten mä oon jaksanut? En ymmärrä sitä itsekkään. Nautin ajatuksesta, että meidän lapsiluku on täynnä, eikä enää tarvitse aloittaa alusta yöheräilyjä ym. Pikkuhiljaa tuntuu siltä, että olis jo sen oman elämän aikakin... Kai. :)

Itselleni oon täs aikaa ottanutkin kroppaprojektin myötä ja tuloksia on edelleen tullut tasaiseen tahtiin. Tunnen oloni hyväksi, vaikkakin nyt justiin oon flunssassa ja liikunta on ollut pari päivää tauolla. Huominen ainakin pitää vielä huilata, mutta toiveet korkealla odotan sunnuntaita, että pääsisin vihdoin taas salille. Läskiä on sulanut muutaman kilon verran, mutta sitäkin enemmän on tapahtunut kiinteytymistä. Kohta ollaankin puolessa välissä ja saan käydä tsekkaamassa välilukemat, jännää.

Niin joo, ja kävinhän mä hammaslääkärin penkilläkin makaamassa kuluneella viikolla. Muutama hyvä käynti on nyt takana, mutta edelleen se pelko on niin voimakas, että aamulla maha meni ihan kuralle, eikä mistään tekemisestä oikein tullut mitään. Sitten kun käynti oli ohitse, ja sain astella pelottavasta paikasta pois, silloin oli voittajafiilis ja taas kerran sain olla ylpeä, että selvisin, eikä käynyt kuinkaan. Kyllä kai tämäkin asia vielä iloksi muuttuu... :D Pikkuhiljaa.

Lopetan nyt jaarittelut tähän, koska sitähän piisais vaikka ja kuinka. :D Mukavaa viikonloppua Sulle!



Satu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti